sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Paljon onnea vaan...

Tänään juhlittiin Pojan synttäreitä perinteisellä joukolla. Varsinainen päivä oli jo viikolla, mutta käytännön syistä juhlat vietetään yleensä viikonloppuina. Silloin ehtii emäntäkin paremmin paneutua tarjoilupuoleen.
Monesti olen tehnyt suolapalaksi voileipäkakun , mutta tänään päätin tehdä vaihteeksi muuta ja päädyin suolaisella puolella aivan perinteisiin voileipiin ja kinkkupiirakkaan. Makeannälkään tietysti perinteinen täytekakku ( mansikka + banaani + kermavaahto - täytteellä päivänsankarin toivomuksesta). Leivoin pitkästä aikaa myös omenapiirakan. Tarjolla oli myös "kaupan" Jaffa- keksejä, sankarin mieleen nekin ;)







Tuon kinkkupiirakan ohjeen löysin netistä ( nopeammin kuin kaivelemalla vanhoja paperisia reseptikasojani, tiedän, että samanlainen piirakkaohje löytyy sieltäkin) ja on nopea , helppotekoinen ja syötävän hyvää !
Resepti tässä, jos jotakuta kiinnostaa, sopii vallan hyvin mihin tahansa illanistuijaisiin. Tästä tulee pellillinen, joten syötävää riittää vähän isommallekin porukalle.

 Pohjaan tarvitset:
150 g margariinia (käytin Oivariinia)
4 dl vehnäjauhoja
1/2 tl (reilu) suolaa
1 dl juustoraastetta
1 dl vettä

Nypi kuivat aineet rasvan käsin, myös juustoraate. Lisää lopuksi vesi ja sekoita tasaiseksi. Laita taikina hetkeksi jääkaappiin.

Täytteeseen tarvitset:
350 g kinkkua
1 paprika
1 purjosipuli ( jätin pois, kun en itse tykkää)
1 prk ranskankermaa
2 dl kermaa (kevyt , jos haluat ;))
3 munaa
1/2 tl suolaa
3 tl pippurisekoitusta
4 dl juustoraastetta

Leikkaa kinkku pieniksi kuutoiksi. Puhdista ja kuutioi paprikat. Hienonna halkaistu purjo. Hauduta kasviksia öljyssä pehmeiksi ja lisää kinkku.

Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Pistele pohja haarukalla ja paista 225 asteessa 10 min alimmalla tasolla.
Sekoita kermat ja munat., lisää mausteet. Kaada kasvis- kinkkuseos piirakkapohjalle, lisää päälle justoraaste ja kaada lopuksi kermaseos päällimmäiseksi. Paista vielä 20 min keskitasolla 200 asteessa. Parhaimmillaan haaleana , mun mielestä :)

Tänään ehdin käydä myös pienen kävelylenkin aamupäivällä kirppikselle mennessäni. Tunti lisäaikaa tuli tällä kellonsiirrolla tarpeeseen! Ja toki vielä illemmalla kävimme äänestämässä. Tällä kertaa ehdokkaan löytäminen oli tavallista hankalampaa, mutta löytyi viimeinkin sopiva.




Nyt jäädään sitten odottelemaan, pääseekö oma ehdokas läpi vai ei...
Kuinka moni teistä käytti oikeutensa äänestää ?
Oikein ihanaa alkaa viikkoa kaikille!