lauantai 5. tammikuuta 2013

Uusi liesi

Ennen joulua kirjoittelin , että vanha lietemme alkoi vedellä viimeisiään. Etenkin uuni paistoi toispuoleisesti ja epäilin joulukinkun onnistumista. Kinkku saatiin kuitenkin paistettua ilman suurempia hankaluuksia, mutta toiveissa oli kuitenkin uusia mokoma epäluotettava vekotin.
Koska asumme vuokra-asunnossa (VVO), kuului tuo kunnia tietysti vuokranantajalle. Tällä viikolla kävikin sitten asiantuntija liettämme mittailemassa ja totesi ensin, että uusitaan vain uunin tiivisteet, jos niitä vielä löytyy ( vanha liesi oli jo 13v. vanha). Tähän Ukkokulta tokaisi, ettei tarvitse tiivisteitä kovin innokkaasti etsiä ja huoltomies oli samaa mieltä. Niinpä sitten perjantaina saimme uuden ruuanlaittovälineen :). Kyseessä ei ole mikään hienohelma, vaan ihan perusliesi. Hienointa siinä on , että se on uutuudenpuhdas ja uunin sisällä oleva valo toimii ;). Vanhan uunin valo kun oli pimeänä viimeiset pari vuotta, kun emme saaneet lamppua vaihdettua. Uusi lamppu on kaapissa edelleen, vaikeus oli siinä, että vanha oli niin tiukasti kiinni, ettei se edes miesvoimin suostunut irtoamaan. Piti ja piti pyytää huoltomiestä vaihtamaan, mutta aina se unohtui, muistui mieleen vasta siinä kohtaa, kun uunia taas käytettiin eli suht usein, mutta jostain syystä asia aina unohtui. Kuvassa uuninluukusta heijastuu meikäläisen jalat, toimii siis ainakin näin alkuvaiheessa (vielä puhtaana) myös peilinä ;)

       

Alennusmyynneissä en ole kovin innokkaasti juossut, mutta pari pikkujuttua tarttui mukaan. Kuvassa oleva tunika on väriltään vihreän/petrolin väliltä ja näissä kuvissa huomaa kuinka päivänvalo muuttaa väriä huimasti! Oikea väri lienee jostain tuosta välimaastosta. Puseron ostin KappAhlista, samanlainen pusero minulla on ennestään mustana ja tykkään mallista. Varmaankin siksi, että se on kevyt ja mukava päällä , plussana peittää vielä mukavasti mahamakkarat :)
Korvakorut ostin tänään Seppälästä puoleen hintaan . Sattumoisin päälläni oli tuo kuvassa oleva pusero ja korvisten väri natsasi siihen vallan mainiosti!
Vielä kun saisi tuollaisen ihanan korulipaston, jonka Marjukka oli saanut <3 ! Joululahjaksi saamani korupuu on aivan ihana ja siihen menevätkin riipukseni sekä muutamat sormukseni, mutta korvakoruille se ei sovellu.

Tässä vielä oiva uudenvuodenlupaus :D Oikein mukavaa viikonloppua kaikille !


Posted by Picasa