torstai 1. toukokuuta 2014

Vappuhan on työnpäivä , eikös juu?

Perheen miesväki lähti tänään Barcelonaan . Nyyh, nyt vähän kaduttaa , että päästin heidät kaksin pelireissulle, sen verran ikävä tuli vappukoleudessa Espanjan lämpöä ;)
Jotain piti siis keksiä yksinoloon tottuakseen , joten - kuten aina - päätin ryhtyä riehumaan eli siivoamaan. 
Olen tässä jonkin aikaa tuumannut , että olis mukava saunoa joskus - jos ei sauna toimisi varastona. Löylyhuone on ollut jo hävettävän pitkään ilman varsinaista käyttötarkoitustaan ja toiminut mitä erilaisimpien tavaroiden säilytyspaikkana. 
Lipsahdus tapahtui aikoinaan , kun huomasimme lämmittävämme saunaa yhä harvemmin. Tuntui vähän turhalta käyttää sähköä ensin tunti kiukaan lämmitykseen ja sitten pari saunojaa oli siellä vartin. Sitten se vain jäi ja tavaraa tuli lykättyä sinne pois tieltä . Lamppukin paloi jo kuukausia sitten eikä tullut uutta laitettua , eipä näkyneet rojutkaan ;)
Nyt sain aikaiseksi sen siivota , hyvä mua!
Siivous pikkuisen paisui, kun niille saunassa olleille tavaroille piti raivata tilaa muualta. Osa meni kellariin ( kuka tulis siivoomaan meidän kellarin - anyone ?)
Tämä vappu meni siis nimensä mukaisesti ja cavapullokin odottaa jääkaapissa jotakin toista päivää ...
Hyvää loppuvappua ja hyvää yötä !
Ps. Vaihdoin lampun ihan ite ;)
Ps.2 Ennen - kuva olis ollut liian karmeaa katsottavaa , heikkohermoiset olis pyörtynyt :D
Ps.3 Lehtikasat saavat kyytiä huomenna.