lauantai 14. kesäkuuta 2014

Salainen (ja sateinen) puutarha

Torstaina satoi. Koko päivän. Iltaan asti - ja maahan kans. Meillä oli työporukan kanssa tarkoitus tehdä vierailu Kangasalan suuntaan, yksityiselle puutarhalle. Arvatkaa, alkoiko päivän mittaan reissuun lupautuminen kaduttaa, kun sade ei ottanut loppuakseen ! Onneksi olin kuitenkin varustautunut kumisaappailla, lämpimillä vaatteilla ja tippakepillä, joten matkaan siis lähdin. Eikä kaduttanut yhtään !

Talo ja sitä ympäröivä puutarhamiljöö on aivan upea ♥ Talon isäntä hoitaa puutarhaa ja kertoi, että kiinnostui alunperin nimenomaan puista ja niitä tiluksilla onkin kymmeniä eri lajeja. En tiennyt, että koivujakin on niin montaa eri sorttia, kuin hän luetteli. Isäntä osasi myös kertoa kaikkien kasvien nimet ja useimmat myös latinaksi. Minun mieleeni nimet eivät kylläkään jääneet...  Puutarhassa oli pikkuisia teemapuutarhoja, kuten englantilainen puutarha ja lumoavia siimeksiä, kuten hiljainen puutarha. Yksityiskohdat olivat tarkkaan harkittuja ja silmää hiveleviä.

Kuvia tuli tietysti otettua ja paljon , tässä  "pikkuinen " katselmus tuohon salaiseen puutarhaan.






















Koko tuon parituntisen käyskentelymme ajan satoi, väliin tosi rankastikin . Kuinkahan ihanalta tuo olisikaan näyttänyt auringonpaisteella ! Voi vain kuvitella, kuinka ihana olisi helteellä istuskella lueskelemassa tuolla hiljaisuuden puutarhan penkillä puiden siimeksessä ♥

Onneksi nyt taas aurinkokin näyttäytyy, vaikka aamulla vielä synkisteli :)
Mukavaa viikonloppua ystävät ♥