keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Valivali ja kakkua



Inspiraatio puuttuu , en keksi mitään hienoja jutunaiheita , en ole ostanut mitään kivaa itselleni ( enkä muille ) , en ole kuvannut ( tai olen muttei niistä mitään selvää saa ) , sataa ja tuulee - kuka lohduttaisi Nyytiä ? 
Mistä tuli mieleen , että esikoisen työnimi oli aikoinaan Nuutti . Ihan asian vierestä tai asiattomuuden siis. 
Töissä on sikakiire , joka aamu alitöissä ja iltaisin usein yli työajan - mullahan on joustava työaika ;D . Nyt pitäisi tosin alkaa joustaa vähän toisinkin päin , tunteja on kertynyt vähän liian kanssa. 
Ihan puhki poikki ja yskän jälkimaininkeina tahtoo ääni illalla hiipua . 
Mutta jes - ilonaihe on , että ollaan Ukkokullan kanssa ihan kahtena peräkkäisenä iltana käyty iltakävelyllä. Minä , the sohvaperuna ;)
Yritän kyllä tälle illalle keksiä jo verukkeita, kun siis sataa ja tuulee.
Onihanpakkovähänedittiä:
En luistanut , lenkki tehtiin tänäänkin :D

Kakkua maininta tarkoittaa tätä : 




Ylläolevalla ohjeella olen jo vuosikausia tehnyt kakkupohjan . Kuohkeuden salaisuus on kahdesti siivilöidyissä jauhoissa ja kunnolla vatkatusta muna-sokerivaahdossa. Eli munat ja sokerit vatkataan sähkövatkaimella ainakin 5 min. Kuivat aineet mitataan astiaan siivilän läpi ja sekoitetaan. Kuivat aineet lisätään muna-sokeriseokseen , taas siivilän läpi ja sekoitellaan varovasti, enää ei sitten vispata eikä vatkata. 
Paistetaan 175 astetta , 30-40 minuuttia. 
Ohje on alunperin "Silmälääkärin silmänruokaa" - keittokirjasta . 

Pimeää ... Vai mitä mieltä näistä Sorsapuiston ympärikävelyltä otetuista kuvista ? Näytti tosi kauniilta , mutta ei tää IPhone näköjään jaksanut ...
Jaksakaa te ❤️