perjantai 19. kesäkuuta 2015

Ystäväkirjalla hyvää juhannusta !

Ei vaan jaksa sataa ...juhannuksen säätiedotus Tampereen seudulle näyttää hiukkasen masentavalta tällaiselle kesäihmiselle, näyttää tulevan sisäkissan juhannus ;)

Aurinkoa kukkien kautta- kuva arkistostani


Sain muutama aika sitten ihanaiselta Ladylta kivan aikuisten Ystäväkirja- haasteen ja nyt on sopiva hetki siihen vastailla. Kannattaa tutustua myös heavyladyn ja kukkahattutädin (kuten hän itse kuvailee) blogiin, siellä on aiheita monenlaisia, vakavia ja vähemmän vakavia, aina mukavaa luettavaa ♥

Anneaulikin aikuisten ystäväkirja tulee tässä:

Lempinimi?
Anne etunimenä ei ole varsinaisesti tuonut minulle mitään lempinimiä, mutta asuessani Kajaanissa 70-luvun alussa minulla oli ystävä nimeltä Eila, jota kutsuttiin Nellaksi. Olin kateellinen tuosta mielestäni niin söpöstä lempinimestä, että keksin sitten itse itselleni lempinimeksi Nanna ;). Keksimällä keksitty ja vissiin jostain kirjasta napattu ... Jonkin aikaa olimme sitten Nella ja Nanna, mutta aika pian nimi jäi unohduksiin.

Tällaisilla kirjaimilla kirjoittelin 70-luvulla

Lempiherkku?
Aaah- vaikea nimetä yhtä, sillä tykkään kaikista herkuista :) se näkyy myös vyötäröllä ( ja muissakin kropan osissa) . Suklaa on se vihoviimeisin viettelijä, 200 g levy häviää alta aikayksikön :) Tässä kohtaa kehaisen vähän itseäni, sillä olen saanut himoni tuohon ruskeaan kultaan melko hyvin kuriin tänä vuonna, montaa palaa ei ole mennyt suuhun vuodenvaihteen jälkeen, hyvä minä !

Tää on Pojalle juhannusherkuksi- ei siis mulle ;)


Lempiaine?
Tästä en ollut ihan varma, mitä tarkoitetaan ... Lempiaine koulussa oli varmaan äidinkieli ainekirjoituksen vuoksi sekä ranska, jota luin kolme vuotta. Mikään haka en todellakaan ranskan kielessä ollut enkä ole, mutta tykkäsin sorahtelevista ärrristä ;)
Materiaaleista lempiaine on huulirasva, jota ilman en tule toimeen, addikti !

Koukussa ! Varapurkki pitää aina olla ;)


Kalsonkien malli, stringit vai jättikset, puuvillaiset vai silkkiset ?
Kyllä ne on puuvillaa, pikkaisen pitsiä kumminkin.
Taisin vasta viime siivouksessa heittää vihdoin pois noin 20 vuotta sitten kotikutsuilta ostetut hurmaavat pitsistringit, joita aika ajoin kokeilin, josko käyttäisin , mutta ei ... ei vaan kykene ;D



Kahvi vai tee ja minkälainen kahvi tai tee ?
Maitokahvi, Caf'é con leche, latte, Café au lait. Maitoa pitää kahvissa olla, se lienee tuli selväksi. Paitsi jos se on carahillo , mutta kahvi lorauksella (luultavasti) paloviinaa.

Paras tuoksu?
Kookos ja vanilja ♥ Vastaleivottu pulla♥ Valkosipuliperunat ♥
Tuoksut tuovat mieleeni muistoja ♥

Sattumoisin lentokentältä löydetty tuoksu-
alennuksesta - ihastuin oitis ♥

Kookosta vartalolle
Nuorena tyttönä oli Yvesillä Angelique - niminen rasva,
sen tuoksua jäin kaipaamaan 

Lempieläin
Kissa , saa se olla isompikin kissa, vaikka leijonanpentu, joka ei kasva isoksi ;) Meillä oli kissa nimeltä Pumpuli , perheessä mukana 19 vuotta ♥

Kuva 15v. vanhasta kuvasta - Pumpuli ♥
Lempielokuva?
Niitäkin on monta, mutta tällä hetkellä taas Mamma Mia ! , sillä enää muutama viikko ja pääsen katsomaan elokuvan kuvauspaikkoja ihan livenä ♥

Kuva täältä
                       

Lempimatto?
Olohuoneen pehmeä, upottava , hopeanharmaa Hilton- matto

Suurin kammoni?
Minulla on erityisen hyvä mielikuvitus ja olenkin mestari keksimään kaikenlaisia kammotuksia, jotka yleensä liittyvät siihen, että läheisilleni tapahtuu jotakin kamalaa ...Ei siis kannata olla myöhässä, sillä jo viidessä minuutissa myöhässä oleva henkilö on ehtinyt ajaa kolarin, jäädä auton alle, hukkua, joutua liekkeihin ... ääks !

Näetkö unia vai uneksitko tyhjää vaan?
Nykyään näen unia aika harvoin, mutta jos näen , aamuyöstä, ihan sekavia ja herään niihin kuvitellen, että uni jatkuu valveilla.

Mukavin naistenlehti?
Tykkään katsella kauniita kuvia , muotia ja kauneutta . Elle ja Olivia esimerkiksi.

Kolottaako
Nykyään ikävän usein.

Paras apuväline?
Ukkokulta ♥ Vuorotteluvapaansa aikana on hoitanut siivouksen, kaupassakäynnin ja ruuanlaiton, niin että meikäläinen on saanut viettää kissanpäiviä. Mitä mä teen , kun se loppuu?!

Vanhuudenpäivien haaveet?
Etelän lämpöön haaveilen ♥ Lähtisin vaikka heti, jos olisi mahdollista :)




Lottovoitto vai ikuinen elämä ?
No lottovoitto tietysti ! En haluaisi elää ikuisesti, sopiva aika täällä maan päällä piisaa ;)
Lottovoitolla voisin toteuttaa monta ja monen ihmisen haaveita !

Olipas näihin kiva vastailla, kukas sitten ottaa kopin ...?
Viime aikojen blogilukemiset on olleet vähän vähissä, mutta aika moni on tähän jo vastannut, vastaa sinäkin !

Oikein hyvää juhannusta rakkaat ystävät ♥

Ja loppuun juhannuksen sääennuste ;) että silleen ...