Kotona lepäilemässä , talletuksesta muutama Good Wife , joiden aikana muutama rivi käsityötä ennen horrokseen vaipumista ja välillä lehtien selailua. Nenäliinoja kuluu pakettitolkulla - sniif !
torstai 30. tammikuuta 2014
Sniif
Nyt se inha lentsu sitten rantautui tännekin :( Viime yö meni hervottomasti palellessa ja hikoillessa - ensin kasasin peittoa peiton päälle ja tärisin viluissani , sitten havahduin siihen, että hiki virtaa ...
sunnuntai 26. tammikuuta 2014
OMG - so good !
Pitkästä aikaa ( reissuja ei sit lasketa !) ulkona syömässä ja ihan parhaalla perhepiirillä <3 ! Olimme Saludissa ja sekä ruoka että palvelut olivat ainakin 10- ( miinus siitä , että kahvin kanssa ei ollut tarjolla kermaa , isä huom!)
Viimeisestä käynnistäni ko. ruokapaikassa on vissiin vuosia . Ukkokulta kyllä huomautti , että meidät kyllä muistetaan , mutta mulle jäi vähän hämärän peittoon , että miksikähän ? Kovasti vakuutteli , että hyvällä , mutta mitä enemmän vakuutteli , sitä enemmän epäilytti ... Nuorempana kun oltiin joskus vähän hurjempia myös :)
Katsokaa ja kuolatkaa , mulla on maha täynnä ;)
torstai 23. tammikuuta 2014
Pakkaspäivän asu ja kynnet / outfit & nails
Tällä rintamalla ei juuri mitään tapahdu , asut eivät juuri vaihdu ja kaiken takana on lämpöisyys ja käytännöllisyys . Koska töissäkin on sisällä aika koleaa , kaivelin kaapista Elloksesta viime talvena ( muistaakseni ?) tilaamani lämpimän tunikaneuleen. Kaveriksi vanha tuttu Seppälän liivi sekä Taifunin housut . Ja housujen alla muuten lämmittivät legginsit ;) Korvikset eivät tässä oikein näy, mutta puseron kanssa samoja sävyjä olevat sydänkorvikset , jotka olen tainnut nekin hankkia Barcelonasta yllätys - yllätys ;)
Aiemmassa v. 2013 asukuvajutussani tulikin kommenteissa melkoista hajontaa ! Tunnustan , että asukuvista omat suosikkini olivat 28.2 ja kesäasuista 16.8. Ja täytyihän mun tietysti muistakin tykätä , kun ne kerran olen päälleni pukenut !
Kotona en ole vieläkään saanut asukuvia otettua , peili on , mutta valaistus siihen aikaan, kun kuvaisin eli aamukahdeksalta , ei vaan riitä ja pään päältä tuleva keinovalo on vaan niin kamala !
Siksi näissä ei paljon ilme vaihdu , töissä salaa ja nopsaan otettuja :D
Ehkä keväämmällä valo riittää , sitä kohti !
Kynnetkin menee ihan aamulla kiireessä lakatuilla perusjutuilla , en ole jaksanut viime aikoina kikkailla. Eilenkin nukahdin sohvalle about kahdeksalta ...
sunnuntai 19. tammikuuta 2014
Asukuvia vuodelta 2013
Ajattelin koota tähän muutaman asukuvan viime vuodelta, kertokaahan te , mikä on mielestänne paras asu ( ei kuva, koska nyt kun näitä katselen, laatu on surkea ) !
Näin jälkikäteen ajatellen rohkaistuin aika nopeasti niitä täälläkin näyttämään, ihme kyllä :) , vasta muutaman kuukauden bloggailun jälkeen.
Kuten näkyy, asuvalintani ovat yleisesti melko tavanomaisia... ei näissä mielestäni mitään erityisen säväyttävää ole ;) Mutta vaikka niin kauniita vaatteita ja asusteita ihailenkin, on käytännöllisyys ja mukavuus kuitenkin tärkeintä.

7.1.2013 |
8.2.2013 |
11.2.2013 |
26.2.2013 |
28.2.2013 |
4.6.2013 |
Juhannusaatto 2013 |
15.7.2013 |
16.8.2013 |
22.8.2013 |
2.9.2013 |
1.10.2013 |
14.10.2013 |
21.10.2013 |
23.10.2013 Loppuvuodesta en nåhtävästi pimeyden vuoksi ole juurikaan saanut kuvia aikaiseksi... Lisäksi jätin pois reissujen asukuvat , olisi tullut niin monta kuvaa. Mutta halutessasi voit käydä katsomassa niitä täältä (Kreeta syyskuussa) taikka täältä (Barcelona kesällä). Aurinkoista pakkaspäivää ! |
torstai 16. tammikuuta 2014
Lämpöä talven pakkasiin
Pakastaa ja paleltaa , onneksi kuitenkin aurinko paistaa :) ei siis just nyt , nyt paistaa kuutamo :D
Mutta kun mua paleltaa ja täytyy pukea hurjasti päälle , täytyy siis keksiä kaikenlaista lisälämmikettä. Käsitöitä kun ei ole vähään aikaan ollut näytillä , tässä pari pikku juttua ;)
Kylmille käsille kämmekkäät , voi näillä joku muukin nimi olla. Valmistuivat joku aika sitten , nyt on käyttöä. Melkeinpä tarttis töissäkin !
Mutta kuka arvaa nuo alemman kuvan putkilot !?
No ne on tietysti putkikoiran lämmitysputket :D Ystäväni K saa huomenna hoivattavakseen mäyräkoiran pennun ja näillä pakkasilla tarvitaan kyllä lämmikettä :) Hätäapuna pikkuiselle kudoin nuo pötkylät , kahteen eri kokoon varmuuden vuoksi . Toivottavasti ovat suunnilleen sopivat, mittoja kun ei tarkemmin ollut.
Huomenna onkin taas jo perjantai, jee !
maanantai 13. tammikuuta 2014
Some shopping
Barcelonasta ostamani bootsit esittelinkin jo täällä , jotain pientä muutakin tarttui mukaan. Lisäksi ehdin jo poiketa kotimaassakin aleshoppailemassa, varsin maltillisesti ja tarpeeseen tosin ;)
Barcelonassa käydessä on ihan must poiketa Desigualin liikkeessä ja niin nytkin. Löysin sieltä Suomenkin talveen sopivan ihana pehmoisen, ohutta fleece- materiaalia olevan ei ihan poolokauluksella, mutta väljällä pikkupoololla varustetun puseron. Vierastan yleensä poolokauluksia, tulee kuristava tunne, mutta tämä on riittävän väljä eikä aiheuta ahdistusta.
Korvakorut on se , mitä hankin itselleni matkamuistoksi joka reissulta , niin nytkin, kolme paria kympillä ei paljoa kirpaissut :) .
Tarvitsin töihin uudet työkengät, mielellään suht matalakantaiset ja ne löytyivät ihan kotimaasta, Tullintorilla olevasta kenkäliikkeestä, josta olen aiemminkin löytänyt sopivia. Nämä ovat Gaborin kengät , lesti on jalkaani sopiva ja mukava. Mielestäni myös vallan nätit :) Alennusprosentti ei näissä ollut suuri, mutta koska näille oli selkeä tarve ja etsimiseen ei kulunut liikaa aikaa, päätyivät kassiini.
Lisäksi ostin vielä Seppälästä valkoisen paitapuseron kuudella eurolla, siitä toivottavasti asukuvaa , kunhan kuusi on poissa ja peili käytettävissä. Se kun on vielä silittämättä ( ei niin rakas puuha minulle) ja kaupan ryppylöissä, ei ole vielä kuvattuna.
Loppuun vielä juttua säästä : Aina puhutaan ilmastonmuutoksesta ja kummallisista säistä, mutta on ne säät aiemminkin olleet merkillisiä, ainakin Aamulehden 50 vuotta sitten - jutussa . Ja se lumi ja pakkanen tuli nyt :)

sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Barcelonaa kuvina - Nuutti tulee ja joulu menee
Tuntuu, että Barcelonan reissusta on jo ikuisuus aikaa ( viikko !!) ja siitä kirjoittaminen on jo myöhäistä. Koska jemmassa on kuitenkin "muutama" kuva, haluan niitä tännekin tallentaa. Sitäpaitsi, tänään lähtee joulukuusi ulos ja viimeiset joulukuvat nyt Barcelonan kautta. Joulukuusi on kyllä niin hyvässä kunnossa eikä varise yhtään , että menisi varmaan pitkälle kevääseen :) Ehkä on kuitenkin aika luovuttaa ja siirtyä odottamaan pajunkissoja. Talvi tosin alkoi näköjään vasta nyt, viime yönä on tullut valkoinen lumipeite ja pakkastakin on kymmenkunta astetta.
Catalunyan aukio näytti illalla suihkulähteineen ja valoineen tyystin erilaiselta kuin viime reissullamme.
Corte del Inglesin tavaratalon seinät oli koristeltu mahtavin valolumihiutalein ! Juuri , kun aloin kuvata
seinää, ne alkoivatkin vilkkua musiikin tahdissa ja meni tovi, että sain ne kuvatuksi :)
Näin hiljainen oli ostoskatu illalla, hotellimme näillä kohdin vasemmalla, vieressä Bershka :) ym.ym. |
Pitihän se hotellin ulko-ovi saada kuviin |
Catalunyan aukio näytti illalla suihkulähteineen ja valoineen tyystin erilaiselta kuin viime reissullamme.
Corte del Inglesin tavaratalon seinät oli koristeltu mahtavin valolumihiutalein ! Juuri , kun aloin kuvata
seinää, ne alkoivatkin vilkkua musiikin tahdissa ja meni tovi, että sain ne kuvatuksi :)
Kauniita värivaloja oli ympäri kaupunkia , ihmisiä etenkin iltapäivällä ja illalla parveili kaduilla suurin joukoin.
Alla olevan patsaan (?) valot vaihtuivat väriä , sininen,punainen,vihreä,keltainen,liila, pimeässä illassa kaunis näky<3 !
Sunnuntaisesta paraatista jäivät kuvat pääosin saamatta , pari surkeaa otosta, sillä olimme liian myöhään
aukiolla. Olimme jalkapallopelissä ja kesti aikansa tulla sieltä kaupunkiin, kadun varret olivat jo kansoitetut.
Mutta tässä kohtaa ohjaan teidät Matkattaren blogiin, jossa on paraatista upeita kuvia parissakin postissa!
Me nautimme paraatitunnelmasta Ramblan varrella pizzeria Emporiossa, jossa minulla oli hyvät näkymät
paraatiin, mutta etäisyys ja ikkunat välissä estivät paremmanlaatuiset kuvat .

Peli muuten päättyi 4-0 Barcalle eikä Messiä nähty kentällä, mutta muuten tunnelma oli hieno.
Löysimme uuden cavasangrian, Sangriosa nimeltään ja oli mielestäni parasta sangriaa ikinä<3
Ulkonäkökin herkullinen ja joukossa runsaasti tuoreita marjoa, mansikoita,mustikoita,karhunvatukoita,nam!
Ulkonäkökin herkullinen ja joukossa runsaasti tuoreita marjoa, mansikoita,mustikoita,karhunvatukoita,nam!
Huomaa myös marjan näköiset viinikuminamit ;) Täydellistä ! |
Kyllähän näitä kuvia riittäisi näköjään, olkoon tässä tällä kertaa. Ehkä vielä palaan, ehkä en - ainakin palaan
Barcelonaan, josta on muodostunut rakas paikka.
Kotimatkalla Vantaan lentokentälle saapuessamme sattui vielä mukava pikku juttu - jääkiekon MM- kultaa
voittaneet pikkuLeijonat saapuivat kentälle yhtä aikaa ja heitä ( ei siis meitä :D ) vastassa oli fanien ja valokuvaajien joukko.

Uusi vuosi on pyörähtänyt reippaasti käyntiin ja aika näköjään kuluu yhtä nopeasti tai nopeammin kuin
viime vuonnakin - koitetaan pysyä tahdissa mukana ja nauttia joka hetkestä!
viime vuonnakin - koitetaan pysyä tahdissa mukana ja nauttia joka hetkestä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)