Näytetään tekstit, joissa on tunniste pizza. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pizza. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pizzaa lauantaina, marjapuuroa kynsille sunnuntaina

Viikonloppu on mennyt tasaiseen tahtiin. Iloisena valonpilkkuna Pojan ja hänen mukavan opiskelukaverinsa visiitti kotiin viikonlopuksi ♥ Pojilla on tosin ollut omat rientonsa, ei niitä kovin paljoa ole kotosalla näkynyt. Perjantaina töistä tullessani olivat jo ehtineet häipyä jääkiekkopeliin ja tulivat sitten vasta, kun olin jo mennyt nukkumaan... Lauantaina pääsin sitten jo juttelemaankin, ikävä on ollut Poikaa, kun ei pariin viikkoon oltu nähty ♥
Päätin sitten minäkin  Ukkokulta päätti, että on mun vuoro laittaa sapuskaa ja koska olin aiemmin laittanut nähtävästi ihan syömiskelpoista pizzaa , oli se toiveena nytkin. Teinkin sitten kunnon satsin, kaksi pellillistä , viimeiset palat hujahti poikien vatsaan tänään puoliltapäivin  -
" aamupalaksi ".

Pizzataikina ( uunipelti)
2 dl vettä
2 tl kuivahiivaa
loraus öljyä, puolisen desiä
1/2 tl suolaa
jauhoja ( 4-5 dl) käytin ihan vehnäjauhoja, mukanahan voi olla muitakin jauhoja ja joku sanoo, että durum- vehnäjauhot olisivat pizzaan varsin sopivia ( en ole kokeillut, vielä)

Kuumensin veden aikas kuumaksi ( ohjeen mukaan yli 42 asteeseen). Jauhoihin olin sekoittanut kuivahiivan ja lisäsin sen hissuksiin veteen. Tein vähän löysemmän taikinan tällä kertaa kuin tavallisesti, käsittely oli vähän hankalampaa, mutta sain toivomani ohuen pohjan aikaiseksi.
Loraus öljyä loppuvaiheessa sekaan ja nousemaan taikina pääsi reiluksi tunniksi.

Täytteeksi laitoin Pirkan basilika-tomaattimurskaa oreganolla vahvistettuna, kinkkua suikaloituna, tuoreita herkkusieniä, ananasta, pikkutomaatteja ja juustoraastetta. Uunissa 225 astetta n. 15 min.
Edellisen kerran paistoin samassa lämpötilassa siten , että uunin alaosassa oli kuuminta ja silloin pohja oli mielestäni parempi, rapeampi.
Hyvää oli !






Käväisin eilen Tullintorilla pikipäin, mitään erityistä en saanut aikaiseksi, mutta Seppälän Outletistä ostin pari kynsilakkaa - yllätysyllätys ;) Yhteensä kolme euroa, pahasti en tuhlannut !
Marjapuuron värinen lakka pääsi tänään kynsille, aika söpönen mielestäni ♥ Keltainen saa odottaa keväistä auringonpaistetta, nythän sitä ilopalloa ei ole näkynyt, lunta sitäkin enemmän !




Matto on roikkunut tuossa jo ainakin kaksi viikkoa -
luulisi jonkun kaipaavan ?
Iloista helmikuun alkua ♥ Kohti valoisampaa vankoin askelin, eikös vaan !

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Pääsiäispizzaa

Pääsiäisen menu meni uusiksi , kun pääkokki potee kiusallista kurkkukipua ja makoilee reporankana sohvalla. Apukokki (= minä ,anneaulikki ) joutuu aina paniikkiin , jos ei saa suunnitella ostoslistaa ja reseptejä ainakin viikkoa ennen h- hetkeä ;) 
Kauppareissu iski ja jotain piti keksiä. Pääsiäismenyy ei (sekään) ole vahvimpia puoliani , joten lampaat karitsoineen sai jäädä hankkimatta. 
Lauantai - iltapäivän terveysruuaksi päätin  tehdä pääsiäispizzaa, joskin ne pääsiäiseen viittaavat keltaiset ruoka- aineet jäi kauppaan . Sitruunaa ostin, mutta ei ollut ajatuksena laittaa sitä pizzan päälle , vaan tulee ihan toiseen tarkoitukseen yhdessä muutaman kermadesin kanssa . 
Muut kuvat ei sitten mitenkään liitynotsikkoon, ovatpahan vain tämän päivän kuvasatoa :)
Pari juttua odottaa postitusta blogistaniaan, josko huomenna jaksaisin avata läppärin ... See you !





lauantai 17. marraskuuta 2012

Lauantai-illan sekalaiset

Mennyt viikko olikin melkoisen kiireinen ja samanmoinen taitaa olla tulossakin. Alkuviikko meni työkiireissä, päivät venähtivät melko pitkiksi ja joskus tuntuu, että käy kotona vaan vähän kotihommissa ja nukkumassa. Onneksi parin viikon päästä on hieman lomaa tiedossa!

Torstaina olomme siis messuilla Helsingissä ja eilen olin rakkaiden ystävieni Hapsun ja Katin kanssa viettämässä tyttöjen ilta. Tarkoitus oli mennä Napoliin pizzalle, mutta sinne oli jonoa    ( siis jono pizzeriaan, huh), joten päädyimme Dennikseen, jossa olimmekin ensi alkuun lähes ainoat asiakkaat. Palvelu pelasi nopeasti ja pizzat maistuivat, ihanat , rapeat ja ohuet pohjat, ainakin mun makuuni. Mutta yksi taas puuttuu, kun tämä tollerstammi ei muistanut ottaa yhtään kuvaa koko iltana! Mikä moka aloittelevalle bloggaajalle...
Kiva ilta, pitäisi vaan tavata useammin!

Koska olin eilen aamulla muutaman tunnin aamusta vapaalla, sain siivottua jo silloin ja olen saanut tänään pitää vapaata. Yritin katsella sopivia kuvauskohteita ulkona, mutta kun on niiiin hämärää. En löytänyt ulkoa mitään, joten tässä aikaisempaa kuvasatoa ja muutama tunnelmapala tämän illan kynttilöinnistä. Tuo kaunis kynttilälyhty on oikeasti ilman palavaa kynttilää aikas ruman näköinen peltihökötys. Olen monta kertaa aikonut kantaa sen roskiin, mutta onneksi aina muistan, kuinka kauniisti kynttilän valo tekee kuvioita sen läpi.
Muistaakseni se on vielä Ukkokullan tekele ( en voi tarkistaa, kun ei ole vielä tullut pelistä kotiin), joskus kouluaikoinaan väsännyt.

        

        
Olen etsiskellyt sellaista statement- korua, joka olisi tarpeeksi näyttävä muttei överi. En ole löytänyt ja voi olla etten itseäni miellyttävää löydäkään. Sain viimeksi pyöreitä täyttäessäni Kalevala- korun, joka on jäänyt hieman vähäiselle käytölle, joskus olen neulepuseroiden kanssa käyttänyt. Kokeilin sitä eilen hieman uuteen malliin, lyhennetyllä ketjulla, eikä se hullumpi ollutkaan ainakaan tuon hieman kimaltavan neuleen kanssa.
Tuo pelottavan näköinen nukke tuli pimeällä vastaan, kun kävelin torstaina asemalta kotiin ;) Roikkui siinä erään kerrostalon aidan päällä, joltakin lienee pudonnut. Salamalla otettu kuva muuttaa nuken paremminkin karmivan näköiseksi!

       
Seuraava projekti olisi ( villasukkien kutomisen lisäksi) opetella käyttämään jotakin kuvakollaasi -ohjelmaa. Täytyy etsiä jostakin netin uumenista ohjeita, jotka tämäkin tietokonenero ymmärtää ;)
Ihanata viikonlopun jatkoa, käykäähän merkkaamassa käyntinne, otan ilolla vastaan kommenttejanne<3