sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

The Liebster Award

Virvon varvon tuoreeks terveeks, sulle vitsa, mulle palkka ! Hyvää pääsiäisen aikaa muruset ♥
Blogi oli pikku tauolla ilman sen kummempaa syytä ja tässä harmaudessa on ollut pikkuisen käynnistysvaikeuksia ihan kaikenlaisten asioiden suhteen. Pikku flunssa on podettu ja aika on kulunut saamattomuuden tilassa parisen viikkoa. Niinpä olinkin erittäin otettu ja ilahtunut, kun aina niin ihanan energinen Katja muisti minua haasteella ♥ , kiitos !Sainpahan hyvän syyn avata kone ja laatia vastaukset ;) Ja vaikka itse olen ollutkin hiirenhiljaa, olen kyllä blogejanne ahkeraan lukenut.



Mutta siihen haasteeseen.

Haasteen tarkoituksena on saada näkyvyyttä pienemmille blogeille ja haastaa mukaan alle tuhannen lukijan blogeja. Se , keneltä haasteen saat, on keksinyt itse 11 kysymystä ja vastaavasti sinä keksit 11 kysymystä niille , joille haasteen laitat eteenpäin. 

Katjan kysymykset ja minun vastaukseni tulevat tässä :

1) Mistä sait idean perustaa blogin ?
Olin lueskellut erityisesti muotiblogeja jo jonkin aikaa, minulle silloin ihan uusi ja kiinnostava juttu, joka tempaisi mukaansa ! Niinpä päätin sitten kokeilla itsekin, koska kirjoittaminen ja valokuvaus kiinnostaa. Olin kyllä ihan varma, ettei kukaan blogiini koskaan eksyisi lukemaan ;)
Ihka ensimmäinen postaus löytyy tästä .

Eka kuva !
                           

2) Entä mistä sen nimi kumpuaa ?
No omista kiinnostuksen kohteista tietty, joita selittelin tuossa ekassa postauksessa. Tosin olen kyllä moneen otteeseen katunut tuota nimivalintaa, eikö nyt olisi voinut keksiä jotain lyhyempää ja jännempää ?! Toisaalta se kertoo tarvittavan, mutta nimenvaihtoa olen harkinnut. Ja saatan harkita seuraavat 5 vuotta, tekniikka ei ole vahvin lajini ja siksi esim. kaikenmoiset bannerin muokkaukset ynnämuut aiheuttavat ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ja jäävät toteuttamatta ;)



3) Mitä seuraat televisiosta ?
Tähän pitäisi varmaan vastata urheilua ... sitä siis siksi, että Ukkokulta ja Poika ( milloin on kotona) tykkäävät erilaisista urheilulajeista ja jos niitä tulee, jään suosiolla kakkoseksi. Omat sarjani tallettelen ja katselen niitä sitten kaikessa rauhassa itsekseni. Viime viikolla , kun olin pari päivää kotona kipeänä, katselin Mr. Selfridgeä useamman jakson putkeen. Nämä oli talletettu jo ajat sitten ja nyt sulauduin tuohon 1900- luvun alkuun oikein toden teolla !
Tämän hetken suosikit ovat Good Wife, Selfridge, Greyn anatomia ja jokapäiväinen kestosuosikki Emmerdale. Kostoa ja Downton Abbeya odotellessa :)

Kuva googletettu

4) Mikä on lempilehtesi, oletko tilaaja ?
Elle tulee tilattuna, muita ei tällä hetkellä. Irtonumeroina ostelen silloin tällöin Glorian , Kauneus - ja Terveys- lehden ja Trendin. Olivian tilausta olen taas harkinnut ,tarjoustilaus loppui alkuvuodesta ja olen odotellut uutta sopivan hintaista pätkää.
Elle ja Olivia näistä ykkösiä, tykkään vaan niin katsella kauniita kuvia ja etsiä inspiraatiota ♥

5) Tennarit vai korkkarit ?
Nainen minussa sanoo ehdottomasti korkkarit ♥ mutta en vaan kykene enää kovin korkeakorkoisia pitämään , pitää tyytyä noin viiden sentin korkoon. Ihan tennareita sanan varsinaisessa merkityksessä en ole oikeastaan vuosiin pitänyt, mutta muita matalia kenkiä niiden sijaan kylläkin. Sellaisia, joissa on mukava kävellä eikä jalat kipeydy (niin paljoa).

Puolivälistä korkkareita ja tennareita ?


6) Mihin aikaan palaisit, jos saisit elää viikon elämästäsi uudestaan ?
Tämä on vaikea. Olen mielestäni saanut elää hyvää elämää, toki vastoinkäymisiä on ollut, muttei ylitsepääsemättömiä. Hyviä aikoja on ehdottomasti ollut enemmän kuin huonoja !
Varmaankin tuo viikko sijoittuisi johonkin matkaan, ensimmäiseen Ukkokullan kanssa tehtyyn Teneriffan matkaan . Tai vähän isommalla porukalla suvun kesken tehtyyn Rhodoksen matkaan, kun juhlan aiheena oli isäni ja minun yhteiset 100v. - juhlat ja Poika oli vielä rattaissa :)
Läheisten kanssa vietetyt perhejuhlat ja joulut ovat parhaita muistoja ♥


7) Pelottavin kokemuksesi ?
Kun vanhempi poikani jäi auton alle Kreetalla lomamatkalla , hän oli silloin seitsenvuotias.
Ei ole pelottavampaa asiaa kuin pelätä lapsensa hengen puolesta !
Onneksi kaikki kääntyi parhain päin , vaikka toipuminen kestikin useamman kuukauden.

8) Mieleenpainuvin kommentti blogiisi ?
Hmm- täytyy sanoa, että en osaa yksittäistä nimetä ... Minusta on ihanaa, että viitsitte kommentoida ja olen niin otettu jokaisesta sanastanne ♥ Alkuaikoina , kun olin varma, ettei tänne kukaan eksy ( paitsi äiti ja anoppi) , olin aina superhämmästynyt, jos joku oli sanonut jotain ! Siispä jatkakaa pliis ;)

Ruusu teille ♥


9) Suomen kivoin kaupunki ?
Tampere ♥♥♥ En ole kyllä kovin paljoa aikuisiässä muissa kaupungeissa vieraillutkaan, joten vaikea on vertailla. Mutta tämä on rakas kotikaupunkini, riittävän suuri ja riittävän pieni, en vaihtaisi pois.




10) Joulu vai juhannus ?
Kesäihmisenä tähän että juhannus , sen takia , etä silloin on kesä, valoisaa ja aurinko
( toivottavasti ) paistaa ♥ . Mutta muuten taas joulu, koska silloin kokoonnumme samaan pöytään vanhempien kanssa ja nautimme joulutunnelmasta ♥


11) Kuuluuko ensi kesääsi / yleensä festarireissu ?
Ei kuulu . En ole koskaan ollut festareista kovin kiinnostunut, en edes nuorena. Kerran olin 16- vuotiaana jollain festareilla...?

Viimeisin käsityö


Aika monta minunkin lukulistallani olevaa blogia olitkin Katja jo haastanut mukaan, mutta minäpä haastan nämä blogistit . Mukana sellaisia , joita olen jo pidempään seurannut ja pari uudempaa tuttavuutta.

kiki's home
Diary of A
Elämää Onnenpähkinässä
KOTONASI.
FUNKY AND FIFTY

Ja kysymykseni teille ovat pitkällisen pähkäilyn tuloksena tässä :

1) Mikä maa , mikä matkakohde on ollut sinulle mieluisin ja mieleenpainuvin ?
2) Laitatko kynsiäsi, siis lakkaat  a) ollenkaan b) itse c) joku muu laittaa ?
3) Omistatko viherpeukalon vai peukalon keskellä kämmentä?
4) Teetkö käsitöitä ja jos niin millaisia ?
5) Mitä odotat tulevalta kesältä ?
6) Millainen on arkimeikkisi ja kauanko sen tekemiseen menee ?
7) Mitä elokuvaa kävit viimeksi katsomassa ja kenen kanssa ?
8) Mikä on inhokkiruokasi ja miksi ?
9) Mitä maisemaa katsellessa mielesi lepää ? Meri, vuoristo, metsä tai ...?
10) Kuinka monta kertaa päivässä käyt katsomassa blogisi kommentit ?
11) Mitä näkyy ikkunastasi juuri nyt?

Olkaapa hyvät, jään odottelemaan vastauksianne :)


lauantai 14. maaliskuuta 2015

Uusi neule,asuja ja hankintoja

Ja uusi yritys - ensimmäinen kännykällä meni taivaan tuuliin ja unohdin jo, mitä kirjoitin ☺
Aamulla heräsin auringonpaisteeseen- tai ehkä jo hetkeä ennen varpusten sirkutukseen, ne kun ovat palanneet ikkunalaudalle kevään kunniaksi. Aamuaurinko heitteli tapansa mukaan valojaan ja varjojaan keittiöön ja kahvia keitellessä tuli jo ihan hiki. Niin ihanaa kuin kesä ja aurinko onkin , viimeistään hellekelit muuttavat asuntomme aikamoiseksi lämpöuuniksi.


Sain valmiiksi neuleliivin, josta tässä puoliasukuva, kasvot ei kestäneet kuvausta ;)
Lyhyttä neuleliiviä ajattelin tällaiseen käyttöön, paitiksen helma alta pilkottaen. Silmissäni siintää myös kauniin tummansininen A- mallinen tai puolikelloinen  hame, pituus pohkeeseen, jonka kuvittelen sopivan tämän yläosan kanssa. Kangas on jo hankittuna, sopiva kaava ja aika tekemiseen vielä hakusessa, pikapuoliin . En ole koskaan oikein pitänyt tuollaista beigeä omana värinäni, mutta valkoinen raikastaa sen ja tietysti langan kultasäikeet. Olenhan horoskoopiltani Leijona ja rakastan kullansävyjä ♥


Lanka olikin varsin riittoisaa, olin ostanut 300g ja vain puolet meni, kevyet pitsiraidat keventävät myös eikä valmis neule siis paina kuin 150g, ei turhaan kuumota painavuuden takia.
Siksipä ostin lisää samaa lankaa eri värisenä, kun Tokmannilla poiketessani huomasin langan olevan edelleen tarjouksessa ( 1,99e / kerä50g). Ihanan keväinen vaalean/kullankeltainen lähti nyt mukaan ♥
Ihan varma en ole , mitä siitä tulee ... katsotaan. Jotakin vaan pitää olla puikoilla ;)  Alakuvassa näkyy noiden kahden langan sävyero.



Käveleskelin auringon lämmössä ( kyllä se jo lämmittää, etenkin tummien vaatteiden kautta ) vielä Tullintorille, apteekissa piti käydä ja tietysti Seppälän Outletissä. Seppälään oli tullut näköjään taas myös normihintaisia tuotteita, aikovatkohan ottaa Tullintorin liikkeen uudelleen käyttöön, kun ainakin Hämeenkadulta loppuu ? Aletuotteet oli puoleen hintaan, joten äkillinen tarve tuli rannekoruille ja kynsitarroille sekä vaaleansiniselle farkkupaidalle ;)
Näille yhteishintaa kokonaiset 9e !
Pallopaita on välkkynyt mielessä jo pitkään ja tämän kun näin, niin tykästyin. Alareunassa on vielä pitsiupotukset , Great Girls- mallistoa. Muitakin kivoja olis ollut, muttei makeaa mahan täydeltä, täytyy säästää jotakin 3+1 päiville ja Hullareille ;D





Laitetaan nyt vielä pari asukuvaa, yläkuvassa eilinen työasu miinus tennarit, ne vaihtuivat työkenkiin ja alakuvassa tämänaamuisen ostosretken asu, nolosti hissin karmeassa valossa napattuna .
Yläkuvan paitis ja ohut sini-mustaruutuinen pusero KappAhlista, jalassa tai olla Betty Barclayn mustat housut ja tennarit on KenkäOutletin vitosen kengät ;)
Hissikuvan kevytuntsikka ja huivi KappAhlista , farkut Gerry Weberin, laukku Aleksi 13. Aurinkolasit halpislasit jostakin (?).



Nyt pikkuisen blogisurffailua, ehkä vielä ulos aurinkoon ja lauantai-illasta nauttimaan !
Ihanaa keväistä viikonloppua ♥

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Kuvapoimintoja lomaviikolta

Hyvää naistenpäivää ihanaiset ❤️
Lomaviikko meni pääosin laiskotellessa, harmaa ilma ei juuri muuhunkaan houkutellut. Loma alkoi työkaverin läksiäisillä, vietettiin mukava perjantai - ilta saunoen, uiden kylmässä uima-altaassa ja syöden pitsaa. Oli siinä pizzakuskilla varmaan ihmettelemistä, kun mainittu kaveri maksoi laskun pelkkään pyyheliinaan verhoutuneena ;)




Läksiäiset pidettiin toisen työkaverin vanhempien kotona, josta ylläoleva kukkakuva. Uima-allaskuvaan osui vähäpukeisia naisia, sitä ei julkaista ;)





Viikolle sattui Sokoksen kauneuspäivät, jotakin tuli hankittua. Myös kynsilakkaa;)
Lakkautin käynnilläni kynnet myös Essien edustajalla, tosin eri lakalla kuin kuvassa. 






Hääpäivän ( sen unohtamani) kunniaksi leffa ja tanskalainen voileipä Tivolissa. Sekä nuo ihanat korvakorut ❤️






Vähän käsitöitä , Ukkokullan synttärit lauantaina ( muistin !) . Samanmoisen Thorin vasaran hukkasi mokoma Barcelonan rannalle, silloin kun oli kovasti harmissaan niin nyt sai uuden tilalle:) merkinnällä ei saa hukata !





Korokepohjalenkkarit on oikeastaan jo edellisviikon satoa , ostin kahdet , kun halvalla, siis tosi halvalla sain. Kenkä Outletistä vitosen pari ;)

Seuraavaksi äidin synttäreille ja sitten täytynee valmistautua työviikkoon. Aamulla heti koulutusta ja tehtävät tekemättä ...

Tulevalle viikolle luvattiin aurinkoa ja lämpöä , ihanaa viikkoa !

tiistai 3. maaliskuuta 2015

3.3 hääpäivä ja sen unohdus

Onneksi meistä edes toinen ei pode tilapäistä muistinmenetystä ! Ukkokulta muisti minua lahjalla yhdeksännen hääpäivän kunniaksi ja nyt kyllä nolottaa, sillä itse olin asian tyystin unohtanut !
Tähän maaliskuun alkuun ajoittuu hääpäivän lisäksi Ukkokullan synttärit, äidin synttärit ja isän nimipäivä. Muistini on ollut koetuksella ja päävärkki suurella rasituksella lähinnä Ukkokullan synttärilahjan suhteen, joten pääsi mokoma tämä päivä unohtumaan. 
Muutenkin lomamoodilla kun olen , päivätkin on vähän sekaisin - seliseli...

Päivän kunniaksi päätimme lähteä päiväleffaan ja sen jälkeen syömään, kivaa lomakauttahääpäiväpuuhaa siis tiedossa ! Riittäähän se, että siivosin Pojan vaatekaapista kaksi hyllyä, into lopahti ;)

Korvakorut Ukkokulta oli hankkinut samasta liikkeestä, jossa aikoinaan teetimme sormukset ❤️