maanantai 16. marraskuuta 2015

Always on my mind- Barcelona ❤️


Torstai-iltana 5.11 , kello taisi olla liki puoltayötä , tavarat oli pakattu reissua varten ja Ukkokulta luki uutisia teksti-TV:stä. 
Lufthansan matkustamohenkilökunnan lakko oli alkamassa perjantaina klo 13.00,  koneemme kyseisellä lentoyhtiöllä oli määrä lähteä 12.55 ... Meinashan siinä vähän yöunet mennä ja muutama epätoivoinen ärräpääkin pääsi livahtamaan! Aamuun mennessä ei kuitenkaan tullut pelättyä peruutusviestiä, joten suunnistimme bussiasemalle, josta matka kohti Barcelonaa alkoi. 
Meidän onneksemme Münchenin kautta menevät lennot lensivät ajallaan ja illalla olimmekin jo majapaikassamme Eixamplen kaupunginosassa. 
Siellä odotti Habitatin viehättävä Tatjana, saimme avaimet ja tutustuimme huoneistoon. Kaksi makuuhuonetta, olohuone, keittiö ja ruokailutila sekä pieni parveke sisäpihalle ja ranskalainen parveke kadulle , neljäs kerros ( oikeasti kuudes). 




             Parveke sisäpihalle päin 



Paraatipuolen näkymät aamuauringossa


             Yksityiskohta eteisessä 


        Sisäpiha vähemmän viehättävä , 
                       mutta kissa ;)


Ramblalla käytiin kauppahallissa, kotoisen näköisiä sieniä, lihaa ja vähemmän kotoisan näköisiä kaloja :D






Tapamme mukaan kävelimme kilometritolkulla , minäkin raihnaisilla lonkillani ja pari viimeistä päivää nyrjähtäneellä nilkallani. Silloin piti kyllä turvautua metroon ja taksiin välillä sekä Montjuicin rullaportaisiin ...

Jaksan aina ihastella upeita rakennuksia ja satama- aluetta , istua milloin minkin kaffilan terassilla ohikulkijoita seuraillen. 
Ilmat todellakin suosivat , aurinkoista ja lämpöä päivällä yli 20 astetta ! 
Hassunhauskaa kuinka turistit kulkevat teepaidoissa ja sandaaleissa , paikalliset toppatakeissaan ja saappaissaan. Yritin sulautua joukkoon ja näyttää vähemmän turistilta ;)










Kuvia tuli näpsittyä sekalainen valikoima , kännykällä eikä kovin tarkkaan tullut sihtailtua . Niin , ja nuo minusta otetut kuvat on tietysti Ukkokullan ottamia.
Tämä riittänee tälle illalle, myöhemmin sitten lisää. Ei makeaa mahan täydeltä , otetaan ne makeat herkut ensi kerralla ;)
Marraskuista viikkoa, ei taida täällä aurinko liiemmin näyttäytyä, joten parasta hymyillä itse kuin Naantalin aurinko tai se kuuluisa Hangon keksi :D

16 kommenttia:

  1. Piti oikein tihrustaa, että missä kissa ;) Löytyihän se sieltä. Varmasti jänskätti tuo lähtö, mutta onneksi pääsitte lähtemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissoja oli takapihalla parikin, toinen tykkäsi olla pöydällä ;) ja kyllä minä olisin niin mieleni pahoittanut, ei oltaisi päästy matkaan !

      Poista
  2. Hienoja kuvia. Upeita parvekkeita. Barcelona jäi mieleeni ihastuttavana kaupunkina. En yhtään ihmettele, että siellä "ravaatte". Oli varmasti mukava pikku pako täältä pimeästä.
    Tuo lyhyt kampaus on nuorekas ja sopii sulle tosi hyvin. Vieläkin kiinnitän siihen kuvissa erityishuomiota, kun en ole livenä nähnyt :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ravataanhan me siellä juu, varmaan jatkossakin :)
      Kiitos hiuskehuista , olen itsekin malliin kovasti tykästynyt :)

      Poista
  3. Barcelona kiinnostaa kovasti. Toivottavasti pääsen jossain vaiheessa ihastelemaan sitä ihan oikeasti paikan päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen kaupunki ! Ja matkaan pääsee yllättävän edullisesti, kun voi ajoissa suunnitella :)

      Poista
  4. Onneksi lakko ei sotkenut lomanne alkua :-) Vanhojen rakennusten koristeellisuus on viehättävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tosiaan!
      Voisin kierrellä kaduilla tuntikausia, kunhan vaan lonkkani kestäisi ;)

      Poista
  5. Oioi. Tulis kyllä tollanen kiva kaupunkiloma tarpeeseen. Mutta ilman eksoottisia kaloja kiitos :D. Näyttivät raukat vähän kärsineiltä, vaikka tuoreita olivatkin.

    Ja juu. Se on just noin, että suomalaiset vetää heti sortsit ja T-paidat päälle heti, kun aurinko vähän pilkistää ja samaan aikaan paikalliset kulkee toppatakeissaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalat olivat niin kuvauksellisen rumia ;)
      Kyllähän tuon pukeutumisen toisaalta ymmärtää , olemmehan täällä tottuneet melko vilpoiseen ilmanalaan.

      Poista
  6. Ihania kuvia, kivaa kun pääsitte taas nauttimaan Barcelonaan! Saas nähdä koska minä pääsen...esimies nimittäin lupasi jatkaa työsopimusta ainakin muutamalla kuukaudella. Kiva juttuhan se on, mutta myönnän että samalla on niin ikävä tuonne....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niin mukavaa taas oli :)
      Sehän on hienoa, että sopimusta jatketaan , mutta ymmärrän ikäväsi !

      Poista
  7. Ihastuttavia kuvia Barcelonasta. Voin ihan kuvitella sinut istumassa kahviloissa ja satamassa. Niissä paikoissa minäkin viime keväänä nautin Barcelonan tunnelmista. Barcelona viehättää. Upea kaupunki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmisten katselu tuolla on yksi lempipuuhistani . Voin itsekin kuvitella minut kahvilaan auringonpaisteeseen juuri nyt , kun ulkona sataa räntää ja tuulee !

      Poista
  8. Ihana Barcelona, ei marraskuusta tietoakaan<3 Kauniita taloja ja ihana aurinko. Aurinkoannos tähän aikaan vuodesta taitaa olla parasta kaamoshoitoa. Mukavaa sunnuntai-iltaa<3

    VastaaPoista
  9. Nyt jo kaipaisin uuden B-annoksen ;) ja lisää kaamoshoitoa !

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätithän viestin!