torstai 9. elokuuta 2012

Lomamuisteloita sanoin

Tämän syksyisen päivän kunniaksi ( lämpöä päivälläkin vain viitisentoista astetta- hrrr) , mieleni palasi hetkeksi kesän reissuun. Tänä kesänä oli perinteisen Kreikan sijaan vuorossa Rota, Espanjan mantereella Atlantin puolella. 
Juhannuspäivänä lensimme siis lämpimään ja hyvä olikin, että oli aurinkoa tiedossa, niin kylmää oli koko kesäkuu lomaa odotellessa! Pari viikkoa lekottelua, lämmintä ja hyvää ruokaa & juomaa edessä - aaah!

Rota on hyvin espanjalainen paikka, ei mikään lomakylä, jossa joka toinen puhuu suomea tai saksaa. Siellä lomailevat lähinnä espanjalaiset , joten harvassa paikassa puhuttiin saati ymmärrettiin englantia. Ruokalistat olivat muutamaa poikkeusta lukuunottamatta vain espanjaksi, joten sanakirja oli ahkerassa käytössä ;). Onneksi armas puolisoni osaa jonkin verran kieltä , jotta että edes suunnilleen tiesin , mitä tilasin. Poika alkaa opiskella espanjaa syksyllä koulussa , saipahan jo kielikylpyä. 

Ranta oli pitkä ja hienohiekkainen, kuulemma 16 kilometriä pitkä! Aamupäivällä sain olla aurinkoa ottamassa melkoisen yksin, mutta puolen päivän kieppeillä ranta alkoi täyttyä. Espanjalaisperheet vaelsivat koko suvun voimin rantaelämästä nauttimaan, mukanaan melkoinen määrä aurinkotuoleja - ja varjoja sekä kylmälaukkuja , jotka pullistelivat ruokia ja juomia. Ranta oli siitä erikoinen, että siellä ei ollut vuokrapetejä kuin yhdessä paikassa ja niinpä mekin ensi töiksemme ostimme tuolin ja varjon. Parina tosi tuulisena päivänä olikin varjon kanssa melkoista temppuilua ja varjo kestikin ehjänä tasan toiseksi viimeiseen päivään ;)

Majapaikkamme oli ihana huoneisto kivenheiton päässä rannasta. Kaksi isoa terassia, kaksi makuuhuonetta , olohuone ja keittiösyvennys, jossa oli hyvät välineet ruuan laittoon. Tosin emme kovin paljoa yleensä ruokia laittele, mutta aamupalat söimme ja pari kertaa laitoimme spagettia lounaaksi. Asunto oli rauhallisella kadulla ja siestan aikana siellä ei näkynyt ristin sielua.

Kaupunki on mukavan kokoinen, riittävän pieni, että jaksaa kävellä ilman eksymistä
( minäkin, jolla on onneton suuntavaisto) ja riittävän suuri, ettei kahdessa viikossa kyllästynyt. Hyviä ruokapaikkoja löytyi monta, suurin osa Mina- kadulta. Juanin paikassa kävimme parina iltana syömässä kunnon pihviä ja seuraamassa jalkapallo-otteluita. Juhlat olivatkin melkoiset, kun Espanja sitten voitti mestaruuden!


Retkellä kävimme ainoastaan Gibraltarilla, katsastimme tippukiviluolan ja apinat sekä kiertelimme vähän kaupunkia ostoksia tekemässä. Itselleni en löytänyt mitään, mutta poika löysi pelin edullisesti ja puolisolle löytyi jättipullo lempipartavettä, Armanin Acqua di Gioa. Iso 200 ml:n pullo maksoi siellä himppasen enemmän kuin 50ml täällä.

Pari viikkoa hujahti nopsaan, olisin viihtynyt kauemminkin, etenkin kun kelit täällä olivat aika surkeat. Pojalla alkoi vähän tulla aika pitkäksi, kun ei ollut kavereita. Onneksi Wifi ja Skype vähän auttoivat!

Nyt on edessä kiireinen loppuviikko, poika pääsee ripille sunnuntaina, näistä lisää myöhemmin, siihen asti heippa!