sunnuntai 19. elokuuta 2012

Löytöretki Radiokirppikselle

Tänään oli aamusta jo niin tasaisen harmaata , että mietiskelin , millähän sitä päiväänsä piristäisi ?
En ollut koskaan aiemmin käynyt Radiokirppiksellä ( Kosken toiselle puolelle on tooosi vaikea lähteä- muutoin kuin töihin, kun on pakko- paitsi jos tänään tulee se lottovoitto ) , joten päätin tehdä kävelyretken sinne.

Jaksoi sentään olla satamatta sen aikaa ja kostean läpimässä ilmassa olikin oikeastaan melko mukava tallustaa. Olin sen verran aikaisin taas liikkeellä, että oli sunnuntaiaamun rauhallinen tunnelma.

Kirpparilla olikin yllättävän paljon mienkiintoista tavaraa ja aikaa vierähti toista tuntia, kun kolusin sen aikas perusteellisesti. Ja yhtä Rils´n laukkua ihailin useampaan otteeseen, mieli teki ostaa, oli niin siistissä kunnossa, mutta väärän värinen. Vaalea beige, kun mustaa etsiskelen , höh. Hintaa laukulla oli 28e, en oikein osannut päättää, oliko hintakaan ihan kohillaan...Sinne jäi kuitenkin, sen sijaan mukaan tarttui bleiseri, jota olin etsinytkin:

Vähän ylivalottunut ;)
Kuvauspaikan valinta aina vaikeaa

Vähän merimieshenkinen, tummansininen ,tykkäsin tikkauksista

Ei ollut hinnalla pilattu, en yleensä osta yli kympin juttuja, mut tämä oli sen verran hyväkuntoinen, että oli mielestäni 12 euron väärti.

Nyt lähden varaamaan pyykkituvan, ennenkuin ovet loksahtaa kiinni!
Mukavaa sunnuntai-iltaa ja makoisia unia !