sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Kesän makua ilmassa

Otsikko voi olla hieman harhaanjohtava , sillä ei tuo keli nyt niin kauhian kesäinen ole ollut ;) Viittaa paremminkin viikonlopun syömisiin ja ostoksiin .
Lauantaina käveleskelin koskenrannalla ja kylmästä tuulesta välittämättä otin muutaman kuvan urheista kukkasista, jotka olivat risukon läpi puskeneet itsensä kohti aurinkoa . Koski huokui kylmyyttä ja vaikka pilvipeite välillä rakoili, ei tuntunut kesältä , ei !








Ukkokulta se oli löytänyt muutaman komean korvasienen ja laitteli siitä muhennosta vasikanpihvin kaveriksi. Oli hyvvää ❤️ Onneksi en ollut näkemässä, kun yhdestä roskiin päätyneestä sienestä oli löytynyt kusiaispesä ja "muutama" sellainen oli sientä halkaistaessa sieltä rynnännyt esiin ... Jos niitä oli näihin syötäviin jäänyt , eivät ainakaan makua haitanneet ;)





Koskikeskuksessa kävin lauantaina ja Gina Tricolta silmiini pomppasi nuo ihanan ohut ja herkullisen kirjavat leveälahkeiset housut . En tiedä , uskallanko niitä täällä kotimaassa laittaa päälleni , mutta Kreikan matkalla kyllä. Kotona Poika ihmetteli , miksi lahkeet on noin leveät, selitä siinä sitten , että se on tän kesän muotia . Kyseli vaan , että kellä muka , ei ainakaan hänen kaveripiirinsä tytöillä ... Hmmmph ...eikö Elle ja Olivia olekaan oikeassa ?!
Korvikset yhtä värikkäät ;) 
Nyt paistaisi, olisikohan yhtään lämmennyt ? 
Leppoisaa sunnuntaita ja kivaa viikkoa ❤️




16 kommenttia:

  1. Rohkeasti vaan kesäiset housut jalkaan kunhan lämpenee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä tää sitten rohkenee, kun on lämpöä riittävästi , ihanan vilpoisilta tuntuvat ;)

      Poista
  2. Kevään ensimmäiset kukat "puhuvat" monella tasolla. Niiden kauneuden lisäksi voi ihailla sitä sitkeyttä, jolla ne työntävät päänsä kohti aurinko lehtien, risujen ja joskus roskienkin keskeltä.

    VastaaPoista
  3. On se kyllä jokakeväinen ihmetyksen aihe , luonto kun herää ja puhkeaa kukkaan ❤️ Niin paljon kuin kesää rakastankin, voisi vuodenaikojen puuttuminen tuntua tylsältä !

    VastaaPoista
  4. Todellakin :D. Millä selittää leveälahkeisuuden nykymiehille :D. Siis ainakaan niille, jotka ei vielä olleet syntyneet silloin kun olivat edellisen kerran muodissa. Mutta onneks me äidit saadaan olla rauhassa omituisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookin kummallista ;D näytin oikein lehdestä että kato nyt , on muotia ja kuosia olla pitää ;) pyöritteli vain silmiään ja näytti huvittuneelta ...

      Poista
  5. Kauniita kevät kuvia ja hauska housut sanon minä :)

    VastaaPoista
  6. Yksivärinen ja yksinkertainen yläosa varmaan tuos sekametelin rauhoittaa :)

    VastaaPoista
  7. Ihanat housut ja sulle sopii varmasti noi leveälahkeiset. Ja olethan muutenkin muodin airut.

    VastaaPoista
  8. Haha , vai muodin airut :D kaukana siitä ! Mutta housuista tykkään kyllä ;)

    VastaaPoista
  9. Kauniit housut, kiva printti! Ja nuo korviksetkin päheät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos , vielä kun saisi ne kesäkelit , että pääsisivät käyttöön ;)

      Poista
  10. Wau mitkä korvasienet, sienikastike on niin hyvää. <3 Ihanat korvikset ja sortsit, nyt se kesä tänne ja heti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi sienet ovat koko perheen herkku ❤️ Parhaimmat sienisaalit Olemme löytäneet Tammisaaren satumaisesta metsästä - kasapäin suppilovahveroita ja mustatorvisieniä !

      Poista
  11. Hih, mielummin leveät lahkeet, kuin legginssit. ;)

    VastaaPoista
  12. Legginssejä en osaakaan pitää, ostin niitä joskus mukamas hameen kanssa pidettäväksi ja kokeilin moneen otteeseen . Yhtä monesti ne myös riisuin ;)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätithän viestin!