Lyhyt työpäivä ohi ja saa rauhoittua muutamaksi päiväksi. Minä onnellinen olen vapautettu siivouksesta ja kaupassakäynnistä, sillä ihana Ukkokulta on ne hoitanut <3 ! Hoitaa myös suurimman osan pääsiäisajan ruuanlaitosta, ehkäpä itse vähän leivon tai jotain... Ainakin maanantain "vieraille" :)
Mieleni teki kukkia , näihin värikkäisiin tulppaaneihin päädyin. Narsissit ei niin ole lempikukkiani. Tiedossa vapaapäivinä ulkoilua sään mukaan, kuntosaleilua,käsitöitä jos viitsii,löhöämistä tv:n ääressä tai muuten vaan sekä tietysti hyvää ruokaa ja vähän herkkuja. Munia ainakin aamupalaksi ;)
Hyvää Pääsiäistä kaikille !
torstai 28. maaliskuuta 2013
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Sekaisin väreistä ja perjantai-illan asu
Laiska bloggaaja täällä moi... viitsiiköhän täällä kukaan enää käydä kurkkimassa, kun päivitykset on niin harvassa ? Miten se onkin tuo kevätväsymys iskenyt noihin iltoihin niin ettei saa mitään aikaiseksi! No tokihan tässä on muutamana iltana mennyt töissä vähän pidempään ja pari iltamenoakin on joukkoon mahtunut.
Viime perjantaina olin siellä Palatsissa katsomassa Queen- yhtyeen tarinaa "likkakavereiden" kanssa. Kuten aina, kuvaukset jäivät vähiin, muutaman kuvan otin itse tapahtumassa, mutta koska istuimme kaukana parvella ja shown valot olivat aikamoiset kirkkaat, ei niistä tullut hyviä. Show itsessään oli musiikillisesti mieleeni ja pääosan esittäjä Kimmo Blom hoiteli hienosti yhtyeen keulahahmon Freddie Mercuryn roolin. Silmät kiinni laittaessaan olisi melkein voinut vannoa Freddien heränneen henkiin! Sivujuonena kulkevasta tarinasta en oikein piitannut, minulle olisi riittänyt Queenin tarina ja enemmänkin tuttuja kappaleita :)
Illan asuna oli tutut Gerry Weberin housut, uusi Desigual-paitani , tekonahkajakku KappAhlista , samoin turkoosi hapsuhuivi.Saappaat ikivanhat...
Pääsiäinen lähestyy, ihanaa saada pari ylimääräistä vapaapäivää ! Rairuohot on laittamatta- ja tänä vuonna jääkin. Joka vuosi olen niiden kanssa myöhässä ja nyt en viitsi enää laittaa, eivät kerkiä kasvaa ennenkuin pääsiäinen on jo ohi...Pupusia ja tipusia sentään olen pikkuisen sirotellut kotiin ;)
Otsikon aihe meinasi vallan unohtua! Poikkesin töistä tullessa Aleksi 13:sta hakemassa uuden kevätesitteen ja olin niin onnellinen nähdessäni ne kaikki ihanat värit !
Värikästä pääsiäisen odotusta !

keskiviikko 20. maaliskuuta 2013
Keskiviikon sekalaiset asukuvalla
Kesää ja kesälomia odotellessa täytyy yrittää imeä auringonvaloa jo etukäteen ja niinpä Barcelonan reissusta toivuttuamme teimme loppuviikosta parikin mukavaa kävelyreissua ympäri Kaupin metsää ja Lapinniemeä. Aurinko paistoi täydeltä terältä ja tuulensuojaisassa paikassa jopa lämmitti herttaisesti. Saattoi ainakin hetken kuvitella, että on melkein kevät...Tosin ne ajatukset ovat tässä alkuviikon aikana nopeasti karisseet, niin hyytävä on ollut viima - hrrr! Aurinko kuitenkin nousee aamu aamulta aikaisemmin ja kohta alan heräillä aamuviideltä varpusten säksätykseen. Muutamia koelauluja on jo ikkunalaudalla kuultu ja tahti alkanee kiihtyä , kun tulevaa siippaa houkutellaan pesänrakennukseen ;)
Alkuviikosta heräsin juuri auringon noustessa ja jäin ikkunan ääreen kytikseen kuvia nappailemaan.
Ukkokultakin innostui leikkimieliseksi ja napsailin muutamia varjokuvia hohtavaa hankea vasten. Tuon ekan kuvan laitoin naamakirjaan ja siihen tuli kuitti, että harjoitteleeko Ukkokulta paavin virkaa varten ;) . Koska hakuaika siihen duuniin meni jo ohitse, odottelee seuraavia hakuja ja lisää ikää...
Beauty & Beast seuraavassa , arvatkaa kumpi on kumpi :D
Pannaan nyt sitten päivän asukuvakin, kun sen aamulla kiiruussa nappasin. Housut Gerry Weberin, paita KappAhlista, värikäs vetoketjutunika Haloselta (ciso.nu- merkkinen) ja kengät vanhat työkengät. Huulipuna puuttuu - taas ( onneksi ei näy) , koskahan oppisin sitä käyttämään? Ja hei , en päässyt Sokoksen 3+1 päiviltä ohitse, mukaan tarttui pari 3/4 -osahihaista peruspaitaa kirkkaissa väreissä. Ja tuo mokoma laatikko, mikä alta pilkottaa- ikuinen herkkusuu , aina makiat mielessä :)
Päivän kurmeeannosta en taida laittaa, miesväki lähti Tapparan peliin ja illalliseksi oli maksalaatikkoa , pelastuksena kuitenkin eilen tullut Elle-lehti sekä tuo laatikko puseroiden alla... eipä silti, tykkään kyllä maksalaatikostakin - olisko joku ruoka, josta en tykkäisi ?
Viikon alku on vilahtanut kiireest, pari pitkää työpäivää loman jälkeen ja olen ihan puhki. Onneksi ollaan menossa kohti loppuviikkoa ja perjantaina on tyttökivaa tiedossa - kamujen kanssa Palatsiin katsomaan
SMGO. Kohti lämpöisempää, eikö vaan !
Ja tervetuloa Pepi punatukka, elämä on täynnä yllätyksiä ja tuossa on yksi vallan ihana blogi !
Alkuviikosta heräsin juuri auringon noustessa ja jäin ikkunan ääreen kytikseen kuvia nappailemaan.
Ukkokultakin innostui leikkimieliseksi ja napsailin muutamia varjokuvia hohtavaa hankea vasten. Tuon ekan kuvan laitoin naamakirjaan ja siihen tuli kuitti, että harjoitteleeko Ukkokulta paavin virkaa varten ;) . Koska hakuaika siihen duuniin meni jo ohitse, odottelee seuraavia hakuja ja lisää ikää...
Beauty & Beast seuraavassa , arvatkaa kumpi on kumpi :D
Viikon alku on vilahtanut kiireest, pari pitkää työpäivää loman jälkeen ja olen ihan puhki. Onneksi ollaan menossa kohti loppuviikkoa ja perjantaina on tyttökivaa tiedossa - kamujen kanssa Palatsiin katsomaan
SMGO. Kohti lämpöisempää, eikö vaan !
Ja tervetuloa Pepi punatukka, elämä on täynnä yllätyksiä ja tuossa on yksi vallan ihana blogi !
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Barcelona once more
Taitaa olla aika lopetella matkakertomusta tällä erää, muutaman sanan kerron vielä pelireissuista ja paluumatkasta. Kävimme siis kahdessa jalkapallopelissä matkan aikana, ensimmäinen oli Barcelona - Deportivo, johon ehtimisestä jo kerroinkin. Tuossa pelissä ei ollut katsomo aivan täynnä, Camp Noulle mahtuu lähes 100.000 katsojaa. Tunnelma oli kuitenkin hiukan toisenlaista kuin täällä kotimaan peleissä ;)
Toinen peli olikin sitten lähes täynnä, n. 96.000 katsojaa ja fiilis vieläkin mahtavampi, sillä pelattiin jalkapallon Mestarien liigan peli Barcelona - Milan ja Barcan oli pakko voittaa vähintään kolmella maalilla päästäkseen jatkoon. Meteli katsomossa oli korvia huumaavaa lähes koko ajan: pallon ollessa Barcalla, raikuivat kannustushuudot- ja laulut ja vieraiden saadessa pallon haltuunsa oli vihellyskonsertti aivan valtaisa.
Näimme Messin tekemät hienot maalit ja minäkin innostuin hoilaamaan Barca- laulua ;)
Onneksi Barcelona voitti 4-0 ja riemu oli kaduilla sen mukainen, torvet soivat ja ihmiset olivat innoissaan. Kuinkahan olisi käynyt, jos voitto olisi mennyt vierasjoukkueelle?
Barcelonan fanikauppa on kyllä todella nimensä mukaisesti Megastore ! Tavaraa FCB- logolla löytyy ihan mitä tahansa ja tottakai pikkuisia futisvaatteita naperoillekin ;)
Vähän harmittaa, kun sohlasin kuvausteni kanssa: olin ottavinani videota tuossa Barcelona - Milan -pelin lopussa, jolloin katsomossa varmaan lähes kaikki ( minä mukaan lukien) lauloivat Barca- laulua ja hurrasivat voittajille, mutta ei sitä ollut missään...yhyy. Siitä olisi hienosti kuulunut tuo mahtava tunnelma !
Joten tuosta jälkimmäisestä pelistä on vain tämä onneton otos ennen pelin alkua :(
Ehkä vielä jossakin kohtaa innostun laittamaan sekalaisen kuvapläjäyksen reissusta, mutta ehkäpä välillä juttua jostakin muustakin, ettette kyllästy :)

Häh? Väärä paikka, eikös täällä pitänyt pelata jalkapalloa? Camp Noulla on myös jäähalli ! |
Vähän harmittaa, kun sohlasin kuvausteni kanssa: olin ottavinani videota tuossa Barcelona - Milan -pelin lopussa, jolloin katsomossa varmaan lähes kaikki ( minä mukaan lukien) lauloivat Barca- laulua ja hurrasivat voittajille, mutta ei sitä ollut missään...yhyy. Siitä olisi hienosti kuulunut tuo mahtava tunnelma !
Barca-Deportivo |
Ehkä vielä jossakin kohtaa innostun laittamaan sekalaisen kuvapläjäyksen reissusta, mutta ehkäpä välillä juttua jostakin muustakin, ettette kyllästy :)
Barcelona - shopping !
Shoppailu käy työstä, totta tosiaan ! Toinen toistaan ihanampia kauppoja täynnä tarpeellista ( tarpeetonta) tavaraa pitkien katujen varsilla. Osaa tyydyin ihailemaan vain ulkoapäin, osaan poikkesin katselemaan ja hypistelemään, jotakin sain hankittuakin. Kilometrejä kertyi jalkamittariin tässäkin ajanvietteessä. Oikein harmittaa, kun en ottanut askelmittaria mukaan, olisi ollut hauska tietää mittarilukema.
Ihmettelen vieläkin, miksen saanut otetuksi kuvia kaikista niistä ihanista korkkareista joita hypistelin tai joistakin muotiluomuksista , joita katselin silmät soikeina? Totuus on , etten yksinkertaisesti kehdannut :(
Ostokseni kuvasin majapaikassamme, kovin montaa löytöä en sitten taaskaan saanut aikaiseksi, meni vähän ihmettelyksi tuo shoppailu ja olin taas vähän arkajalka hienouksia sovittelemaan...missäpä niitä pitäisinkään?
Desigualin ihanasta liikkeestä lähti mukaan pari paitaa ja tietysti laukku :) Minua palveli ystävällinen nuori tyttö, joka oli samaa kokoluokkaa kuin minä ja hän etsi kaikista mahdollisista malleista sen minulle sopivan koon. Hyvä niin, sillä jos olisi pitänyt itse etsiä , olisi voinut jäädä ostokset tekemättä, sen verran hiki tuli jo katseluvaiheessa, saati sitten sovitellessa.
Uutta nahkalompakkoa olin etsinyt jo pitkään, vanha kun on aika räjähtäneen näköinen ja ihastuin sekä tuohon sinisen-turkoosin-ruskean yhdistelmään että noihin runsaslukuisiin korttilokeroihin. Korvikset on tietysti aina se must- juttu millä tahansa reissulla ;)
Tänään on taas ollut upean aurinkoinen kevätsää ! Kävimme Ukkokullan kanssa pitkällä kävelyretkellä nauttimassa ulkoilmasta, varmaan moni teistäkin on tehnyt samoin. Ihanaa sunnuntaita!
Kenkiä... |
Kenkiä... |
Virkistävä juoma ;) |
Vaatteita... |
Ostokseni kuvasin majapaikassamme, kovin montaa löytöä en sitten taaskaan saanut aikaiseksi, meni vähän ihmettelyksi tuo shoppailu ja olin taas vähän arkajalka hienouksia sovittelemaan...missäpä niitä pitäisinkään?
Uutta nahkalompakkoa olin etsinyt jo pitkään, vanha kun on aika räjähtäneen näköinen ja ihastuin sekä tuohon sinisen-turkoosin-ruskean yhdistelmään että noihin runsaslukuisiin korttilokeroihin. Korvikset on tietysti aina se must- juttu millä tahansa reissulla ;)
Tänään on taas ollut upean aurinkoinen kevätsää ! Kävimme Ukkokullan kanssa pitkällä kävelyretkellä nauttimassa ulkoilmasta, varmaan moni teistäkin on tehnyt samoin. Ihanaa sunnuntaita!
lauantai 16. maaliskuuta 2013
Barcelona - Day 2- Park Guell
Toinen kokonainen päivä Barcelonassa alkoi ihanalla auringonpaisteella, aamiaisella majapaikassamme ja suunnittelemalla päivän retkeä Park Guelliin. Ensimmäinen ilta ja seuraava päivähän meni tuohon matkalaukun odotteluun, joten siinä tuli katsasteltua lähinnä entuudestaan tuttuja paikkoja lähiympäristössä.
Park Guellissä ( en saa sitten millään noita pilkkuja u:n päälle) emme olleet käyneet aiemmilla reissuillamme ja koska Ukkokulta pääsi kahteen jalkapallopeliin , minä halusin tuota kuuluisaa puistoa katsomaan.
Nautittuamme vielä aamupäivän churrot suklaalla , olimme valmiita pikku retkellemme. Wikipedian kuvauksesta poiketen meidän churromme olivat pitkulaisia pyörylöitä ja tuo suklaa <3 ahhh- miten ihanan paksua ja niin suklaista ;)
Ajelimme metrolla muutaman pysäkin kohti oikeaa suuntaa ja aloitimme kipuamisen puistoa kohti. Ja kiivettävää riitti ! Perille oli helppo osata seuraamalla opasteita ja jatkuvaa ihmisvirtaa puistoa kohti. Ylämäki otti ainakin meikäläisen jalkaparoille aikamoisesti ja puiston portille päästyämme olinkin jo aivan puhki. Vielä piti kuitenkin jaksaa kierrellä puistoa, joka sekään ei ikävä kyllä ollut aivan tasaista maata ...
Näkemistä ja ihmeteltävää puistossa riitti , upeassa ilmassa oli ihana käyskennellä ja ottaa lukuisia valokuvia, joista vain osa päätyy tänne. Kollaasissa näkyy sekalainen kokoelma erilaisia mosaiikkeja.
Ilme on vähän omituinen, mutta koska tämä on ainoa , jossa näkyy ne punaiset kengät, menköön ;) |
Näkymät alas kaupunkiin olivat upeat ! |
Luulisi, että on helppoa tulla alamäkeä takaisinpäin, mutta voin vannoa, että tuon kaiken kiipeilyn jälkeen alastulo oli vielä tukalampaa. Tuntui siltä, etteivät jalat halua totella enää laisinkaan ! Kyllä tuon retkeilyn jälkeen maittoi taas ruoka, menu del dia oli tarpeen ! Kummallista kyllä, ruokakuvia ei ole ikuistunut juuri lainkaan, muutaman tyhjän lautasen sain kyllä kuvattua :D
Merellisen keiton jämät, alkuruoka |
Muistinpas kuvata! Pääruoka |
torstai 14. maaliskuuta 2013
Barcelona - I love you !
Aurinkoiset terveiset Barcelonasta ! Matka oli , kuten arvata saattaa, aivan ihana ( pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta...). Perjantaina 8.3 siis suuntasimme odotetulle reissullemme. Matka alkoi kymmenen junalla Tikkurilan asemalle ja jatkui kahdella lennolla eteenpäin. Ensimmäinen lento Lufthansalla lähti Dusseldorfiin , josta sitten jatkui kohti Barcelonaa. Lentomatka sujui mukavasti ja joutuisasti, kaikki meni hienosti siihen saakka, kun aloimme odotella matkatavaroita...turhaan. Ukkokulta olisi lähtenyt käsitavaroilla, mutta minähän halusin tietysti kunnon kokoisen matkalaukun, jonne mahtuisivat kaikki tuikitarpeelliset kauneudenhoitotuotteeni sekä asut joka päivälle ja illalle erikseen ;). Siitähän sain - ensimmäinen päivä meni samoissa matkustusvaatteissa ja ihanat punaiset saappaani reissasivat matkalaukussa jossakin päin Eurooppaa. Yleensä varaan käsitavaroihin välttämättömimmät , mutta nyt ei ollut hammasharjaakaan vaihtovaatteista puhumattakaan !
Meillä oli varattuna liput jalkapallopeliin lauantai-iltana ja odotusarvona oli, että saisin lämpimämpää vaatetta sinne päälleni. Hammasharjat ja pesuvälineet sekä ripsiväri ;) ja naamarasva oli hankittava ensimmäiseksi lähimmästä marketista. Illallisen jälkeen nukkumaan mukavaan kaksioomme osoitteessa Rambla Catalunya 98. Huoneisto oli mielestämme erittäin hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä useimmista kohteistamme ja metroasema oli noin korttelin päässä. Käytössämme oli tilava makuuhuone , olohuone ja keittiö/ruokailutila sekä reilun kokoinen kylpyhuone. Huoneistosta löytyi astianpesukone ja,pyykinpesukone ja kaikki tarpeelliset perustarvikkeet. Se oli myös siisti ja hiljainen ( toinen kerros) , kadulta ei kuulunut yöaikaan minkäänlaista meteliä.
Ensimmäisen päivän lorvailimme suhteellisen lähellä majapaikkaamme, sillä soitettuani Lufthansan matkatavarapalveluun, kuulin, että tavarat toimitetaan päivän aikana ja soittavat sitä ennen. Tämä siis toisen puhelinsoiton jälkeen, ensimmäisellä soitolla tavaroista ei ollut tietoakaan ... Koska sää suosi ja päivä oli ihanan aurinkoinen ja kesäisen lämmin ( tuuli vielä paikka paikoin viileä), otimme rennosti emmekä harmitelleet puuttuvia vaatteita. Viimeisimmän tiedon mukaan laukun piti saapua n. klo 16.30 plus-miinus puolisen tuntia, joten ehtisimme hyvin peliin. Kävimme siis rauhassa lounaalla Ramblan varrella olevassa pizzeriassa ja menimme odottelemaan laukkuamme. Kello tuli puoli viis, puoli kuusi, puoli seitsemän - mutta ei laukkua. Kohta pitäisi lähteä peliin, mutta toisen pitäisi jäädä laukkua odottelemaan- siis minun, koska tokihan peli oli Ukkokullalle se tärkeämpi juttu. Niinpä sitten Ukkokulta lähti kohti Camp Nouta seitsemän maissa ja minä jäin norkoilemaan asuntoa vastapäätä olevalle terassille vain Klara seuranani- nyyh.
Ehdin istua siinä ehkä kymmenisen minuuttia, kun paikalle tuli pikkuinen pakettiauto ja toi meidän laukkumme - jes ! Vaatteita en ehtinyt sen kummemmin vaihdella , kunhan tempaisin pitkähihaisen mukaani ja Ukkokullan Barca- takin ja viiletin kadulle taksia metsästämään. Taksin sain lennosta ja pikku ruuhkasta huolimatta pääsin ajoissa perille, löysin ruuhkasta Ukkokullan ja pääsin kuin pääsinkin peliin !
Pelitunnelmasta lisää myöhemmin, toisen peli-illan jälkeen, joka oli tiistaina eli viimeisenä iltana.
Lisää kuulumisia, kunhan saan kuvat jonkilaiseen järjestykseen ;)
Sillä välin ihanaa loppuviikkoa, lupasivat vissiin aurinkoa meillekin ? Loma vielä jatkuu loppuviikon :)

Flyygelinsoittajia oli useammassakin paikassa - tämä Catalunya-aukiolla |
Lisälämmitystä ulkoterasseilla |
Upeat ovet - Capitania General |
Yksityiskohta ovesta |
Ensimmäisen päivän lorvailimme suhteellisen lähellä majapaikkaamme, sillä soitettuani Lufthansan matkatavarapalveluun, kuulin, että tavarat toimitetaan päivän aikana ja soittavat sitä ennen. Tämä siis toisen puhelinsoiton jälkeen, ensimmäisellä soitolla tavaroista ei ollut tietoakaan ... Koska sää suosi ja päivä oli ihanan aurinkoinen ja kesäisen lämmin ( tuuli vielä paikka paikoin viileä), otimme rennosti emmekä harmitelleet puuttuvia vaatteita. Viimeisimmän tiedon mukaan laukun piti saapua n. klo 16.30 plus-miinus puolisen tuntia, joten ehtisimme hyvin peliin. Kävimme siis rauhassa lounaalla Ramblan varrella olevassa pizzeriassa ja menimme odottelemaan laukkuamme. Kello tuli puoli viis, puoli kuusi, puoli seitsemän - mutta ei laukkua. Kohta pitäisi lähteä peliin, mutta toisen pitäisi jäädä laukkua odottelemaan- siis minun, koska tokihan peli oli Ukkokullalle se tärkeämpi juttu. Niinpä sitten Ukkokulta lähti kohti Camp Nouta seitsemän maissa ja minä jäin norkoilemaan asuntoa vastapäätä olevalle terassille vain Klara seuranani- nyyh.
Ehdin istua siinä ehkä kymmenisen minuuttia, kun paikalle tuli pikkuinen pakettiauto ja toi meidän laukkumme - jes ! Vaatteita en ehtinyt sen kummemmin vaihdella , kunhan tempaisin pitkähihaisen mukaani ja Ukkokullan Barca- takin ja viiletin kadulle taksia metsästämään. Taksin sain lennosta ja pikku ruuhkasta huolimatta pääsin ajoissa perille, löysin ruuhkasta Ukkokullan ja pääsin kuin pääsinkin peliin !
Pelitunnelmasta lisää myöhemmin, toisen peli-illan jälkeen, joka oli tiistaina eli viimeisenä iltana.
Panama Jackin vieressä oikealla on sisäänkäynti huoneistoomme. Minä ja mun Klara. |
Pelissä! Barca- Deportivo 2-0 ! |
Sillä välin ihanaa loppuviikkoa, lupasivat vissiin aurinkoa meillekin ? Loma vielä jatkuu loppuviikon :)
maanantai 11. maaliskuuta 2013
Hola !
Pikaiset terveiset Barcelonan auringosta !
Jalat ovat ihmeissään joutuessaan niin kovalle koetukselle :) Kävellen näkee eniten ja ainahan voi pysähtyä matkalla cafeteriaan Klaralle tai cavalle tai muulle virkistävälle juomalle ... Näin siestan aikaan on hyvä nostaa jalat hetkeksi ylös lepäämään :)

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013
Pääasiaa
Tänään yksi työkaveri kysyi, että " miten sä olet nuo kiharat tehnyt ?" Mihin minä, että "pesin hiukseni aamulla ja sitten runttailin niitä käsillä näin " , näytin malliksi, miten rutistelin hiuksiani. Oli siis vielä ainakin yksi työkaveri, joka ei ollut nähnyt hiuksiani luonnontilassa :D
Miten sitä ei koskaan ole hiuksiinsa tyytyväinen ? Muiden mielestä kiharat ovat ihanat , kun taas mulle kelpaisi hieman suorempikin versio, joka ei saisi minua näyttämään Simpsonien Selma- tädiltä ( vai mikä sen nimi nyt onkaan...se jolla on sivuhiukset melkein vaakasuorassa, vähän niinkuin Peppi Pitkätossulla letit , mutta ilman lettejä). Toisaalta rakastan näitä kiharoita, jotka sain Pojalta syntymälahjaksi ja toisaalta hermostun niihin joka toinen aamu. Siis sellainen viha-rakkaus-suhde.
Olen kokeillut erilaisia suoritus kautta kiharan loivennus- keinoja : isot papiljotit antavat aika hyvän tuloksen, föönaamalla näytän entistä enemmän lentoon lähtevältä. Föönaus, sitten suoristus ja vielä päälle kiharrus on vallan hyvä, mutta se kampaukseen käytetty aika ! Etenkin, jos on hiukan kosteampi keli - kävelet bussipysäkille ja reilu tunnin raskas työ on taas ollut turhaa :(
Kun pesen hiukset, laitan hoitoainetta, jonka huuhtelen pois. Sitten sipaisen sähköisyyttä poistamaan Bonacuren Oil Miraclea, joka on mielestäni ihanan hoitava ja ei rasvoita hiuksia, omat hiukseni aivan imaisevat sen muutaman öljytipan, jotka laitan. Sitten pitäisi saada takkukiharat selviteltyä, siinä auttaa onneksi samoin Bonacuren Moisture Kick- suihke . Eikä tämä edelleenkään ole mikään mainospostaus, nämä nyt sattuvat olemaan tällä hetkellä käytössä olevia tuotteita. Seuraavaksi sitten muotovaahto, sitä mitä sattuu olemaan. Sitten täytyy päättää, paljonko aikaa voin / haluan/ ehdin tänä aamuna käyttää hiusten laittoon... Jos pitää olla nopea, ne on omat kiharat. Jos on aikaa , väännän ne rullat.
Ja nyt onkin aika esitellä uusin hankintani - ilmakiharrin, johon olen vasta tutustumassa, mutta olen ainakin osin tykästynyt. Lisää käyttökokemuksia sitten myöhemmin.
Sellaista pääasiaa tänään, oikein mukavaa loppuviikkoa !
Ja niin , lukijamäärä oli kasvanut parilla, tervetuloa joukkoon Ismail ja Hanna :) toivottavasti viihdytte !

OBH Nordica - tarjouksessa Sokoksella |
Päävempain,johon harjat sun muut liitetään |
Suoristusharja ja kiharrinharja, jonka piikit menevät sisälle- oivallista tälle takkutukalle ! |
Erilaisia harjoja - en ole näitä vielä kokeillut |
Selvittelyharja ja kohdistussuutin |
Aamulla omissa kiharoissa - valitan kylppärin tekemää värihäiriötä |
Kampaajan jälkeen- tähän toivoisin itsekin pääseväni ;) |
Ja niin , lukijamäärä oli kasvanut parilla, tervetuloa joukkoon Ismail ja Hanna :) toivottavasti viihdytte !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)