torstai 14. maaliskuuta 2013

Barcelona - I love you !

Aurinkoiset terveiset Barcelonasta ! Matka oli , kuten arvata saattaa, aivan ihana ( pieniä vastoinkäymisiä lukuunottamatta...). Perjantaina 8.3 siis suuntasimme odotetulle reissullemme. Matka alkoi kymmenen junalla Tikkurilan asemalle ja jatkui kahdella lennolla eteenpäin. Ensimmäinen lento Lufthansalla lähti Dusseldorfiin , josta sitten jatkui kohti Barcelonaa. Lentomatka sujui mukavasti ja joutuisasti, kaikki meni hienosti siihen saakka, kun aloimme odotella matkatavaroita...turhaan. Ukkokulta olisi lähtenyt käsitavaroilla, mutta minähän halusin tietysti kunnon kokoisen matkalaukun, jonne mahtuisivat kaikki tuikitarpeelliset kauneudenhoitotuotteeni sekä asut joka päivälle ja illalle erikseen ;). Siitähän sain - ensimmäinen päivä meni samoissa matkustusvaatteissa ja ihanat punaiset saappaani reissasivat matkalaukussa jossakin päin Eurooppaa. Yleensä varaan käsitavaroihin välttämättömimmät , mutta nyt ei ollut hammasharjaakaan vaihtovaatteista puhumattakaan !




Meillä oli varattuna liput jalkapallopeliin lauantai-iltana ja odotusarvona oli, että saisin lämpimämpää vaatetta sinne päälleni. Hammasharjat ja pesuvälineet sekä ripsiväri ;) ja naamarasva oli hankittava ensimmäiseksi lähimmästä marketista. Illallisen jälkeen nukkumaan mukavaan kaksioomme osoitteessa Rambla Catalunya 98. Huoneisto oli mielestämme erittäin hyvällä paikalla, kävelymatkan päässä useimmista kohteistamme ja metroasema oli noin korttelin päässä. Käytössämme oli tilava makuuhuone , olohuone ja keittiö/ruokailutila sekä reilun kokoinen kylpyhuone. Huoneistosta löytyi astianpesukone ja,pyykinpesukone ja kaikki tarpeelliset perustarvikkeet. Se oli myös siisti ja  hiljainen ( toinen kerros) , kadulta ei kuulunut yöaikaan minkäänlaista meteliä.

Flyygelinsoittajia oli useammassakin paikassa
- tämä Catalunya-aukiolla 
Lisälämmitystä ulkoterasseilla
       

Upeat ovet - Capitania General
Yksityiskohta ovesta
       

Ensimmäisen päivän lorvailimme suhteellisen lähellä majapaikkaamme, sillä soitettuani Lufthansan matkatavarapalveluun, kuulin, että tavarat toimitetaan päivän aikana ja soittavat sitä ennen. Tämä siis toisen puhelinsoiton jälkeen, ensimmäisellä soitolla tavaroista ei ollut tietoakaan ... Koska sää suosi ja päivä oli ihanan aurinkoinen ja kesäisen lämmin ( tuuli vielä paikka paikoin viileä), otimme rennosti emmekä harmitelleet puuttuvia vaatteita. Viimeisimmän tiedon mukaan laukun piti saapua n. klo 16.30 plus-miinus puolisen tuntia, joten ehtisimme hyvin peliin. Kävimme siis rauhassa lounaalla Ramblan varrella olevassa pizzeriassa  ja menimme odottelemaan laukkuamme. Kello tuli puoli viis, puoli kuusi, puoli seitsemän - mutta ei laukkua. Kohta pitäisi lähteä peliin, mutta toisen pitäisi jäädä laukkua odottelemaan- siis minun, koska tokihan peli oli Ukkokullalle se tärkeämpi juttu. Niinpä sitten Ukkokulta lähti kohti Camp Nouta seitsemän maissa ja minä jäin norkoilemaan asuntoa vastapäätä olevalle terassille vain Klara seuranani- nyyh.
Ehdin istua siinä ehkä kymmenisen minuuttia, kun paikalle tuli pikkuinen pakettiauto ja toi meidän laukkumme - jes ! Vaatteita en ehtinyt sen kummemmin vaihdella , kunhan tempaisin pitkähihaisen mukaani ja Ukkokullan Barca- takin ja viiletin kadulle taksia metsästämään. Taksin sain lennosta ja pikku ruuhkasta huolimatta pääsin ajoissa perille, löysin ruuhkasta Ukkokullan ja pääsin kuin pääsinkin peliin !
Pelitunnelmasta lisää myöhemmin, toisen peli-illan jälkeen, joka oli tiistaina eli viimeisenä iltana.

Panama Jackin vieressä oikealla on
sisäänkäynti huoneistoomme.
Minä ja mun Klara.

Pelissä! Barca- Deportivo 2-0 !
Lisää kuulumisia, kunhan saan kuvat jonkilaiseen järjestykseen ;)
Sillä välin ihanaa loppuviikkoa, lupasivat vissiin aurinkoa meillekin ? Loma vielä jatkuu loppuviikon :)