sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Design & Moron peräkonttikirppis



Molemmissa tuli tänään poikettua, aikaa meni reilu kolme tuntia ja palkkiona parit kivat korvikset sekä jalat muusina ;) . Aloitin kävelemällä hissuksiin Erkkilänsillan ja Tuomiokirkkopuiston kautta, ajatuksena ottaa samalla pari kuvaa kirkosta. Ilma oli aamupäivällä vielä kovin pilvinen ja kuvatkin näyttävät jotenkin harmailta

 
Design- torilla oli monenlaista näytteilleasettajaa ja kojua, pääosin erilaisia koruja , käsitöitä ja vaatteita. Keskityin katselemaan tuota korupuolta, sillä vaikka näkemäni vaatteet olivatkin ihania, on turha haaveilla , että niistä löytyisi minun kokoani...
Tämä bloggaajan urani on sen verran tuore, että en rohjennut kovin näkyvästi kuvailla ja zoomailla esineitä, siksi tämä ainoakin kauempaa näppäämäni kuva on vähän epämääräinen. Vieressä olevaa Tammerin puistolammikkoa kuvailin sitten silmänlumeeksi :)

 

Matkalla Keskustorille piti vielä kuvailla lemmenlukot

 

 
Myyjiä torilla oli tosi paljon ja tavaraa laidasta laitaan, enemmistönä kylläkin lasten vaatteet ja tavarat.
Hintahaitari tuntui olevan varsin laaja, osa myi tavaroita muutamalla kymmenellä sentillä tai parilla eurolla, mutta joillakin tuntui olevan hiukan harhaluuloja kirpputorin hintatasosta! Minusta ainakin 20 euroa käytetystä lastenhaalarista kulumineen kaikkineen on aika kova hinta, nimimerkillä sivusta seurannut.
Yhtä Pradan laukkua katselin, mutta koska se oli vaalea eikä mallikaan oikein mieleeni, en viitsinyt kysyä edes hintaa. Jossain kohtaa alkoi hiukoa ja ostin grillimakkaran , pistelin sen poskeeni hyvällä halulla ( ja sinappia hihansuulle valuttaen- tietysti!).
Sitten alkoivat jalat jo olla aika väsyneet ja päätin istahtaa hetkeksi kosken rantaan maisemaa ihailemaan, aurinkokin jo pilkisti ja alkoi olla suorastaan kuuma. Olin kuitenkin pukeutunut sadetta ja tuulta odotellen...

 
Niin se viikonloppu taas vierähti, huomenna taas työpäivä...Hyvää illanjatkoa ja mukavaa tulevaa viikkoa!
PS. Mksihän tuo kellonaika näyttää mitä sattuu, muka 10. 31, kun kello on oikeasti 20.31?
PS 2. Taidan vielä muokkailla tätä blogin ulkonäköä, en ole oikein tyytyväinen