maanantai 3. syyskuuta 2012

Emmerdale is back!


Tänään palasi kesätauolta se yksi ainoa tarkkaan seuraamani maikkarin sarja eli Emmerdale! Suosikkihahmoni ovat ehdottomasti Cain ja Charity, jotka olivat kauan poissa kuvioista ja palasivat sitten joskus viime kauden ( Suomessa näytetyn viime kauden) jaksossa takaisin juonittelemaan.

Aamulla hehkutin jo itsekseni, että illalla pääsen katselemaan uusia jaksoja. Tapanani on ollut ne tallettaa ja sitten katsella rauhassa. Olin siis intoa piukassa, kunnes mieheni huomautti, että talletit sitten näköjään aamupäivän jaksot eli uusinnat viime kevään viimeisistä jaksoista... mrrr! Olin laittanut koko viikon valmiiksi tallettamaan ja kaikki noihin aamupäivän jaksoihin- voi morjesta mun kanssani! Nyt ei auta muuta kuin odottaa huomiseen Emmerdale- kauden avauksen kanssa.

Jäin tuohon sarjaan koukkuun jo viisitoista vuotta sitten, kun olin viimeisilläni raskaana ja sarjaa näytettiin aamuisin. Siihen aikaan tapahtui paljon todella mullistavia juttuja Emmerissä, mm. lentokone putosi keskelle kylää ja muuta yhtä vaikuttavaa ;) . Siitä lähtien olen seurannut sarjaa enemmän , välillä vähemmänkin kiinteästi ja vanhentunut yhdessä näyttelijäkaartin kanssa :). Täällä Suomessa laahataan vissiin pari-kolme vuotta jälkijunassa, mutta en ole halunnut vakoilla jaksoja Suomen tahtia nopeammin.

No onneksi talletukseen meni Talo Espanjassa - ohjelma, voihan sitä opetella espanjaa vaikkapa toivottavasti tulevien Barcelonan matkojen iloksi ja hyödyksi. Tosin Ukkokulta aikoo mennä oikein kurssille Sampolaan, niin että tulkkia löytynee kohta omasta perheestä riittämiin, kun poikakin alkoi tänä syksynä opiskella kieltä koulussa.

Pari kuvaa päivän piristykseksi ( on muuten tällä hetkellä ihana auringonpaiste!)
 Pöllöt korvissa- Design- torilta. Asukuva aamulta- hississä peilin kautta näpsästy. Sukkahousut on oikeasti     tämän väriset - tai siis oikeastaan tummemmat ;). Kaulaliina äidin tuomasta langasta on valmis!
Ja muokkausta vielä asukuvaan: Takki  KappAhl, raitamekko Masai ,tuubi kaulassa ja sukkikset Seppälä. Laukku saatu mieheltä joululahjaksi, Pöllökorut siis Design- torilta, Pulu.



Ihana Elle Accessories selausta vaille! Emmerdalelle sijaispuuhaa ;)
Nyt pitää yrittää korjata tuo kellonaika, mukavaa iltaa kaikille ja huomispäivää!