Tänään pääsin vihdoin kampaajalle, edellisestä käynnistä olikin kulunut jo kaksi kuukautta ja kuontalo oli sen näköinenkin ;) Jotain uutta piti saada ja niinpä pätkäisin hiuksia muutaman sentin ja laitettiin raitoja, samoja vaaleita kuin ennenkin, mutta ruskea vaihdettiin punaisempaan, ruosteenväriseen. Minä tykkään ! Lähtötilanne olikin jo aika ankean näköinen , oma hiirenruskea puski jo kovasti näkyviin ;) Kampaajani Tarjan käsittelyn jälkeen hiukset näyttävät taas paljon paremmilta !
Hiuksenihan ovat oikeasti ihan luonnonkiharat ja olisin halunnutkin , että Tarja niitä vähän föönaisi loivemmille kiharoille... kampaamossa istuessani ( kolme tuntia !) , alkoi kuitenkin sataa ja tuulla oikein kunnolla , joten touhu olisi ollut turhaa :)
Kuvia sitten lähtötilanteesta sekä muutama jälkeen, eri valossa näyttävät raidatkin eri värisiltä !