tiistai 20. marraskuuta 2012

Joulun odotus alkakoon

Tänä vuonna se on hiipinyt sydämeeni tavallista aikaisemmin, joulun odotus, vaikka ulkona ilma on edelleen marraskuisen harmaa eikä lumesta ja pakkasesta ole tietoakaan. Lieneekö syynä aktiivinen blogien seuranta, joissa jo monessa on ollut esillä joulukoristeita, joululahjaideoita ja ruokaohjeita?

Perinteisesti minun joulun odotukseni on alkanut pikkujoulusta, jolloin olen ottanut joulukoristeet esille ja pikkuhiljaa ripotellut niitä paikoilleen. Itsenäisyyspäivänä olen leiponut piparit, jotka on syöty lähes kokonaan ennen joulua ja ne viimeiset löytyvät kaapin kätköistä pääsiäisenä...
Lomaa olen pitänyt joulukuun alkupuolella tai puolivälissä, silloin olen valmistellut laatikoita pakkaseen ja hoitanut isommat siivoukset. Tosin olen viime vuosina uskonut Marttoja enkä siivonnut kaikkia komeroita ja kaappeja, koska en aio niissä jouluani viettää ;)

Joulun kohokohta on jouluaatto, jolloin rakkaimmat ihmiseni kokoontuvat kaikki yhteisen pöydän ääreen kotiimme. Toki aaton rituaaleihin kuuluu myös riisipuuron ja rusinasopan syönti vanhempieni luona sekä epätoivoinen mantelin metsästys riisipuurosta :) Kelle manteli sattuu lautaselle, saa nauttia onnellisesta tulevasta vuodesta. Puurokin tulee syötyä yleensä liki loppuun, koska mantelin on tapana piileskellä viimeisissä kauhallisissa. Tai sitten sitä ei löydy laisinkaan, kun joku mokoma on sen jo nielaissut- eikä kukaan tietenkään tunnusta.

Joulukortit olen viime vuosina väsännyt itse. Olen usein päättänyt, " etten taida enää tänä vuonna jaksaa ", mutta jotenkin vaan käsiini tarttuu Tiimarista korttipohjat ja muut tykötarpeet. Ehkä siis vielä tänä vuonna?

Harmi, kun ei vielä ole lunta ja pakkasta, että saisi kauniita ulkokuvia , toki hieman valoakin olisi suotavaa. Tosin Poika pelotteli, että IPhone 4 S lakkaa toimimasta yli 10 asteen pakkasessa...mulle riittäisi muutenkin ihan pikkupakkaset, en ole kylmän ystävä !

        

        
Sokoksen jouluikkunasta napsin nämä muutamat kuvat lasin läpi. Keskustorin kuusikin on tuotu paikalleen, täytyisi käydä kuvaamassa , samoin Stokkan jouluikkunat. Jouluvaloja alkaa näkyä ihmisten pihoissa ja parvekkeilla, iltakävelyllä voisi käydä niitä kurkkimassa  !

Ihanaa viikonjatkoa ja joulunodotusta meille kaikille! 
PS. Huomasithan, että nyt voit liittyä näppärästi lukijaksi! 




10 kommenttia:

  1. Olen kulkenut ihan laput silmillä, kun tuo Sokkarin ikkuna on jäänyt näkemättä. Tänään päätin minäkin keskittyä joulun odotukseen...asiat tärkeysjärjestykseen ja kalenteriin tilaa joululle :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin oikein , kannattaa pitää mielessä tärkeysjärjestys ;) Ajankäyttö on välillä haasteellista , mutta terve itsekkyys sallittua ja jopa pakollista !

      Poista
  2. Sinähän oletkin jouluihminen.
    Minä taas haluaisin vaikka nukkua joulunpyhät :)
    Se kaupallisuus kyllästyttää, ja kun ei ole enää pieniä lapsia !

    Mukavaa tätä aikaa sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluihminen olen, kyllä! Kaupallisuutta kai yritän vältellä tekemällä asioita itse, mutta teini-ikäisen äitinä ei pysty kokonaan välttämään -vielä ainakaan :)

      Poista
  3. Oikeastaan olin menossa Dermoshopin sivuille, mutta kirjanmerkeissä törmäsin blogiisi ja taas täytyi lukea muutama päiviä, jotka oli jäänyt lukematta.
    Ihania kuvia taas. Ei maar täytyy jatkaa korttien valmistusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva Jaavi , kun jätit sanasen :D . Ole vaan ahkerana korttien kanssa, kuulin , että olet saanut tilauksia ! Laitankin taas linkkiä sun kortteihin, kun olen koneella, nyt näpyttelen kännykällä .

      Poista
  4. Miten ihmeessä mäkään en ole huomannut Sokoksen jouluikkunaa, vaikka joka päivä evääni sieltä haen!? Täytyy varmaan avata huomenna silmät ;) Mä olen tosi huono askartelemaan kortteja tai muutakaan, mutta tänä vuonna odotan joulua ihan eri tavalla, kun on viikon loma :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usein sitä vaan kulkee tuttua reittiä sen kummemmin sivuilleen vilkuilematta ;) Mutta huomenna sitten pysähdy katsomaan !

      Poista
  5. Oli taas hienoja kuvia ja kyllä tuota tekstiäkin on mukava lukea. Terveiset täältä torin toiselta laidalta!:)

    VastaaPoista
  6. Täältähän niitä kuulumisia löytyy, jos ei puhelimitse ;) Kiva , kun poikkeilet :)

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit, jätithän viestin!