lauantai 16. marraskuuta 2013

Viikko ruokakuvina

Menneen viikon aikana tuli syötyä kolmena päivänä ravintolaruokaa - kerran ihan pitkän kaavan mukaankin ;)
Teinipoika on ollut reissussa ( tulee tänään kotiin - jeee!!) ja kävimme Ukkokullan kanssa keskiviikkona pizzalla Napolissa . No ei ihan Italian Napolissa vaan Tampereen parhaassa pizzeriassa - siis minun mielestäni parhaassa :) On kait se monen muunkin mielestä hyvä , kun sinne muodostuu usein jonoa !
Pizzaa ei kyllä tullut kuvattua , sen tilalla on Ukkokullan tekemä pasta- annos alkuviikosta.
Tunnustan heti, että mukana on kamujen annoksiakin, näyttivät niin herkullisilta ;) Jälkiruuat taas meni parempiin suihin ennen kuin muistin kuvata - eikä ollut eka kerta:D
Torstaina olimme työkamujen kanssa Helsingissä ja ennen kotiin lähtöä kävimme sen pitkän kaavan La Famigliassa. Herkullista ruokaa sielläkin - namskis ! 
Eiliseksi oli sovittu treffit kolmen koplan kanssa - mää ja mun rakkaat ystävät <3 , kiitos vielä kivasta illasta ! Söimme ( ja istuimme koko illankin ) enkä voi moittia Koskipuiston Huviretkenkään maittavaa annosta ! En ollut siellä pitkään aikaan käynyt ja oli varsin mukava paikka istuskella loosissa ja porista tyttöjen kanssa. 
Kohta onkin taas ruoka- aika, herätellään näillä ruokahalua :) Kännykällä tehty postaus, joten kuvat tulevat pötkössä . 
Mukavaa viikonloppua !




 


torstai 14. marraskuuta 2013

Asukuva - outfit 13.11.2013 + extrana viikon kynnet

Ukkokulta kysyi heti , kun tulin töistä kotiin, että olet tainnut vähän koitella vaatteita aamulla... mistä tiesikin ?
Taisi olla taas pienimuotoinen vaatekriisi aamulla ja liikaa aikaa ennen töihin lähtöä :D . Teinipoika kun on Espanjan reissullaan niin jää aamulla kummasti aikaa !
Sitten olikin nähtävästi tullut kiire, koska olin jättänyt joitakin vaatteita paljastavasti sängyn päälle ...
Tällaista sitten aikani aprikoituani sain puettua :

Vanhaa kaikki tyynni , jos joku on kovasti kiinnostunut,
niin kertoilen tarkemmin. Nää on nähty jo !

Kaulassa Kalevalaa, samoin korvissa.
Näin kun  kurkottaa, kaulapoimut häviää ;)

Rakkaalta ystävältä saatu rannekoru <3 

Viikon kynnet 
Mukavaa loppuviikkoa kaikille, viikonloppu on taas ovella , Teinipoika tulee kotiin, toivottavasti, sillä tätä kirjoittaessani myöhään keskiviikkoiltana , on vielä vaarana, että tulee lentolakko juuri lauantaiksi ! Tämä on siis ajastettu, koska torstain olen Helsingissä ja luultavasti illalla väsy enkä jaksaisi enää kirjoitella ...

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Laukustani löytyy...yhtä sun toista

Olen välillä vähän huono vastaamaan haasteisiin, vaikka niistä tykkäänkin. Ihana Dahlia haastoi minut tutkimaan laukkuni sisältöä ja koska on ollut hauskaa upota hetkeksi Dahlian sekä muutaman muunkin laukun uumeniin , esittelenpä tässä omani. Ei mitään järin sensaatiomaista ja täytyy tunnustaa, että koska vaihdoin hiljakkoin laukkua , on sisältö vielä kohtuullisen siisti ;D

Käytössä on nyt Kreetalta ostettu ruskea  nahkalaukku  , koska se sopii Gaborin talvinilkkureihini  :)

Aika siistiä ...?
Harvinaisen siistiä - ei yhtään käytettyä paperinenäliinaa eikä kuittia ;) Tosin niitä kuitteja on tuo lompakko pullollaan, samoin kortteja - mutta ei rahaa , mitä se on , käteinen ?!
Työkännykkä + lisäksi oma IPhone , joka nyt kädessä kuvaa otettaessa. Silmälasit kotelossa - pidän niitä yleensä vain töissä, mutta raahaan aina mukanani. Pari reseptiä, jotka on kulkeneet mukana jo parisen viikkoa. pitäisi uusia. Lääkkeet refluksitautiin varmuuden vuoksi ja särkylääkettä ( Ibumax). Työavaimet Barcelona Love- avaimenperällä , hätäapua mahdollisille katkenneille kynsille. Harvoin käytössä olevat huulikiillot ja huulipuna, sitäkin ahkerammin käytössä oleva ja must- juttu eli huulirasva. Hanskat ja sateensuoja. Ai niin- ja Stokkalle alennuskuponki sekä pari rasiaa sokerittomia Mynthoneita.


Muistutus rakkaasta kaupungista

Tää tais mennä jo ohi ...?

Tätä huulirasvaa en toiseen vaihtaisi !

Mitä suurempi laukku, sitä enemmän tavaraa raahaan mukanani. Mitä pienempi laukku, sitä enemmän se pullistelee tavarapaljoudesta ja ihan varmasti , jos jotakin jätän pois ja kotiin - kohta sitä tarvitsen- huoh!
Onneksi en ole ainoa lajissani :D
Millainen on sinun laukkusi sisältö, tarraa rohkesti haasteeseen !






sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Juhlat Nenäpäivänä


Tiedoksi niille , jotka jo ehtivät lukea postin: Lisäsin yhden korukollaasin , joka oli jäänyt vahingossa pois (amatööri asialla) .
Työpaikkamme virkistysjuhlat sattuivat tänä vuonna Nenäpäivälle - lieneekö tarkoituksella, sillä viime vuosina yritys ja me työntekijät olemme olleet mukana Nenäpäivän hengessä . Perjantaina valtaosalla työntekijöistä oli päällään jotakin punaista ja joku rohkea saattoi nenääkin käyttää- ainakin työpöydällä tai kynän koristeena ;) Oma nenäni oli ison kolvini suojana tasan kuvauksen verran, vaikka työkaverit ( kohteliaisuudesta ) väittivät sen minulle sopivankin. Päätelkää itse !


Illan asuna oli kuitenkin pääosin mustaa, punaisilla mausteilla. Töistä juhliin suunnistaessamme nappasin taas itse peilin kautta kuvan ja työkaveri otti tuon toisen, jossa kyllä vanha takka on kauniimpi ilmestys kuin meikäläisen naama ;) Jostain syystä toiselle poseeraaminen ei oikein onnistu, aina on naamassa kaikki kurtut näkyvissä ... Ja vaikka nyt vähän harjoittelinkin Picasalla kuvien rajausta ( ei ole täydellistä , ei tosiaankaan, hitaasti käy minun oppimiseni ) , en osaa noita ryppyjä retusoida  :D .
Pari viimeistä kuvaa on otettu Rosendahlin ulkopuolella, kuvaajana Hanna . Kiitokset kuvaajille, voi kun malli olis parempi ;D



Naisvaltainen joukko kun on, löytyi myös ihania koruja monen kaulasta ja muualtakin, tässä muutama koottuna. Hauska oli myös tuo kettinkiolkaimen takaa pilkistävä tatuointi !



Ilta oli vallan mukava kaikenkaikkiaan, oli tanssiesitystä ja hyvää ruokaa, iloista puheensorinaa ja erittäin hyvä bändi, New Normal, jossa mukana firman nykyisiä ja entisiä työntekijöitä. Olivat mahtavia !
Illan kruunasi vielä rupatteluhetki  hyvän ystävän kanssa. Juu , ei edes pitänyt mennä jatkoille, mutta lipsahti sitten , kuitenkin ihan vaan parin Irish Coffeen verran yömyssyksi ja kivan jutustelun kostuttajaksi. Seuraavaksi päiväksi eli lauantaiksi kun oli puuhaa tiedossa, Teinipoika lähti aamulla Espanjaan ja herätys tänä aamuna jo kuudelta ( nyt nukuttaa) , siitä ehkä jotain myöhemmin.



Nyt kaikille oikein mukavaa joskin ainakin täällä harmaata isänpäivän viettoa !

torstai 7. marraskuuta 2013

Arjen blingiä- päivän asu

Löysin taas kaapista unohduksiin jääneen neuleen , jonka olen kutonut varmaan ainakin viisi vuotta sitten . Tykkään tuosta neulemallista ( ja muistan kuinka aikanaan hikoilin mallia opetellessani) sekä tuosta kullansävyisestä langasta - joukossa kimaltelee ihan "aitoa" kultalankaa , joka ei kuvassa oikein kunnolla näy , harmi kyllä . Työasuksi pikku probleemaksi muodostui tuo reikäisyys , joten alle piti laittaa musta peruspusero peitoksi ja myös lämmittämään . 
Näiden päällä Seppälän liivi ja housut on Gerry Weberin. Kaulakoruna Paleohorasta, Kreetalta kotoisin oleva synttärilahja Ukkokullalta ja Teinipojalta muutaman vuoden takaa. 
Sellaista tänään , huomenna on juhlat tiedossa , hippavaatteet valmiina ja toivottavasti joku nappaa niissä minusta asukuvan ;) 
Kynttilät loistavat pimeydessä ja tv:stä tulee jääkiekkoa - hmmm...



sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Sweet sixteen

Voiko niin sanoa pojasta ;) Alunperin vissiin tytölle tarkoitettu , mutta se oli ensimmäinen mikä mieleen tuli. Nuorempi poika siis täytti jo viikolla 16 vuotta , tänään oli perinteiset kakkukahvit "tutuille" . 
Mihin ihmeeseen se aika on lentänyt ? Vastahan tuo konttasi lattialla , nyt puhuu vakavalla naamalla, että ajattele äiti , enää kaksi vuotta ja olen 18v , asunkohan silloin enää kotonakaan ? Suunnittelee tulevaisuutta , opiskeluja, asumisiaan ja kaikenlaista muuta, mihin minulla , äidillä , ei ole osaa eikä arpaa , höh ! 
Toisaalta niin ihanaa , mutta sittenkin kamalaa ! Kenellekäs sitten motkotan likapyykeistä lattialla tai astiavuoresta tietokoneen vieressä ? Tai kehun hyvistä koenumeroista ?
Ikävä jo valmiiksi ! 



keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Rainy Day - outfit

Tänään on ollut ihmeellisen lämmin, mutta kovin kostea päivä , sadetta on saatu pitkin päivää . Niinpä aamulla ajattelin pukeutua reilusti sään mukaan ja mikäs siinä oli lätäköissä talsiessa kunnon kumppareissa :)
Untuvatakki ja pöllöpusero KappAhl
Housut / Taifun
Huivi / Seppälä
Kumpparit ja sateenvarjo / Esprit