torstai 28. helmikuuta 2013

Lempimekko

Tämä Masain mekko on yksi lempiasuistani. Sitä voi muunnella erilaisilla asusteilla , alla voi olla kapeat housut tai paksut sukkikset , lyhyt - tai pitkähihainen paita eri väreissä. Värikkäät sukkahousut antavat myös mukavan säväyksen , joskin harvemmin rohkenen niitä käyttää. Olen kyllä testannut oranssit ja punaiset ;) Uutta ilmettä saa myös vaihtelemalla kenkiä, pitkät saappaat toisinaan ja joskus korkokengät.
Tässä kuvassa Masai- mekon kaverina keltainen , 3/4 -hihainen teepaita ja ohut neuletakki sekä pari-kolme vuotta sitten Lontoosta ostetut saappaat.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Aamurusko ja asukuva

Aurinko nousee joka aamu entistä aikaisemmin ja tänä aamuna herätessäni oli näkymä keittiön ikkunasta oikein ihastuttava. Piti sitten tuolilla keikkuen unenpöpperössä pysähtyä kuvailemaan, ennen aamukahvia ( mikä on kyllä harvinaista, kun en osaa oikein tehdä mitään, ennenkuin olen kahvikupposeni saanut). Hyvä oli, että heti ryhdyin hommiin, sillä muutama minuutti myöhemmin näkymä olikin jo ihan toisenvärinen.

Ja jos nämä tekstit nyt tulevat blogiin kahteen kertaan eri sanoilla, niin syy on siinä, että ensimmäinen postaus hävisi taas jonnekin eetteriin virheilmoituksen saattelemana...




Asukuvaa pukkaa myös, tässä tämänpäiväinen työasuni : Jalassa KappAhlista kauan sitten ostetut farkut, puserona kirpparilta hankittu sifonkipusero ( täällä esitelty , orensseilla napeilla tuunattuna), liivinä itse tehty, vastavalmistunut villaneule , langat esitelty täällä ) Bling-bling soljella varustettu vyö on Aleksi 30:stä , ei mikään uusi , mutta vähän käytetty. Tuosta vyöstä olenkin vallan ylpeä, siis siitä, että sain sen laitettua päälleni. Olen todella huono pitämään vöitä ja tämäkin on saanut monta kertaa viime tipassa lähdön...
Kengät jo aiemmin esitelty, toimivat työkenkinä yhden mustan parin rinnalla, mutta nämä on mukavammat ;)

Oikein ihanaa viikon jatkoa, mullakin on taas ihanaa tiedossa, kun Ukkokulta ja Poika kotiutuvat tänään :D


lauantai 23. helmikuuta 2013

Korukuvia

Taidan olla melkoinen harakka minäkin :) Koruja on kasapäin ja aina olisin uusia haluamassa. Etenkin kaikenlaiset rihkamakorvakorut tarttuvat helposti mukaani, jos mieleiseni parin näen
 ( ja vielä halvalla saan ).
Olen myös pitänyt tapanani ostaa aina matkalta korvakorut, itselleni tuliaisiksi ;)
Suurimman osan arvokoruistani olen saanut lahjaksi Ukkokullalta, hän on hemmotellut minua mm. Kalevala- koruilla useampana jouluna. Taitaa olla helpointa ostaa lahjaksi koru, sillä se on aina taatusti mieleen ja lahjanhankinta voisi muuten osoittautua ylivoimaiseksi ;)

Tässä osa varastostani, joka muuten edelleen on levällään siellä sun täällä , en ole keksinyt / saanut aikaiseksi niille järkevää säilytyspaikkaa. Jotakin tulee varastoon lisää Barcelonasta, jahka sinne pääsen, ainakin ne korvakorut ;)

Uloinna: Ukkokullan ihka ensimmäinen korulahja <3
Sisällä: kaulakoru ja rannekoru samaa sarjaa
Lähikuvaa edellisistä
       

50-vuotislahja Ukkokullalta ja Pojalta
Paleohora, Kreeta
50-vuotislahjana edellisen tapaan,
Paleohora, Kreeta
   

Kalevalan Vanamoita
Kalevalan Lumikukka
       

Oranssit Barcelonasta, muut ihan kotimaasta
Tykkään, jos on joku juttu !
Oranssit Barcelonasta, vihreät Kööpenhaminasta,
kukat Ateenasta, pöllöt Design-torilta
Norsut? en muista...
       

Tämänkään ostopaikkaa en muista,
on yksi lempikoruistani
Päivä on kulunut tosi nopsaan ! Aamulla heräsin kahdeksan maissa , nautiskelin aamupalan ja sitten vähän siivoilin paikkoja. Vaatekaapista lähti muutama vaate Uffin keräykseen , olishan niitä voinut kirpparillekin viedä, mutta ihan siihen ei taida energia riittää...Vähän väljeni, mutta aika monta vaatetta jäi vieläkin sillä mielellä, että josko kuitenkin tulisi pidettyä... saas nähdä, lähtevätkö seuraavassa siivouksessa ;)
Reippaana tyttönä kävin myös salilla ja ensin ajattelin tulla Kotipizzan kautta takaisin, mutta poikkesinkin kauppaan ja ostin äitien tekemää maksalaatikkoa :D No hei oikeesti, mä tykkään maksalaatikosta !!
Loppuillan ajattelin viettää telkkaria katsellen ja käsitöitä tehden , lehtiäkin on vielä luettavana.

Pojilta tuli juuri viesti, olivat olleet syömässä meille jo tutussa paikassa Los Caracoles , en siis yhtään ole kateellinen , koska siis tykkään maksalaatikosta. Tosin se solomillo olis saattanut olla parempaa...
Erehdyin muuten tuolla mainitussa ravintolassa syömään niitä caracoleseja eli etanoita. Etanoita olen toki syönyt ennenkin, mielellään jossakin valkosipuliliemessä , mutta nämä Caracolesin etanat olivat syvällä lautasella ikäänkuin keittona ja mutaisena sellaisena - huh ! Sisulla meni vähän alas , mutta toiste en sitä erkoisuutta tilaa ! Pojat olivat kuulemma saaneet ihan special- kohtelua tuolla ravintolassa , kun Ukkokulta puhui pikkuisen espanjaa ja oli Barca- takki päällä ;) Muistelen myös, että Caracolesin baarissa oli aika kivaa odottaa vapautuvaa pöytää - cavaa siemaillen :)

Pitäisköhän poikkeuksellisesti katsoa Putous, jota en yleensä katsele, onkos nyt valinnan paikka ?

perjantai 22. helmikuuta 2013

Yksin kotona kaksi

Perjantai ja viikonloppu edessä ;)
Ukkokulta ja Teinipoika ovat matkalla Barcelonaan , taitavat olla jo perillä ja minä nautiskelen kotona yksinolosta. Täytyy tunnustaa, että kotona on oudon hiljaista ja ehkä pikkuinen ikäväkin saattaa tulla miesväkeäni, mutta ei ihan vielä. Joskus on ihanaa viettää aikaa ihan omissa oloissaan , tehdä mitä huvittaa
 ( roikkua netissä eli sitä mistä huomauttelen Teinipoikaa) , syödä epäterveellisesti kaikkea hyvää ( siis sitä, mistä annan joskus Ukkokullalle moitteita ) , lukea muotilehtiä ja katsoa televisiosta muuta kuin urheilua.
No , okei, saanhan noita kaikkia halutessani tehdä (melkein) koska vaan, mutta nyt ei kukaan vinoile niistä mulle ;)



Miesväki lähti siis muutamaksi päiväksi reissun päälle, käyvät katsomassa Barcan pelin ja tekevät omia isä-poika - juttujaan, joissa ei nipottavalle äiskälle ole sijaa.

Viikonlopun viettoon olen varustautunut parilla muotilehdellä, Elle tuli viikolla ja säästelin sen viikonlopuksi ja tänään tuli vähän heräteostoksena ostettua Costume. Lohturuokaa- kirja tuli niin ikään vähän vahingossa, olin ostanut Pojalle "Nälkäpeli" - kirjan viimeisimmän pokkarina, mutta sepäs jo olikin lahjaksi saatuna , joten meni vaihtoon. Kun en Pojalle sitten mitään keksinytkään , niin tämä tarttui matkaan.
Vakaa aikomus on viikonlopun aikana siivota vaatekomero , pingottaa neuleliivin osaset ja ommella liivi valmiiksi sekä kutoa viimeisintä kudinta pitkä pätkä. Ajattelin piipahtaa myös shoppailemassa, vaikka tuskin mitään ostan, sillä ostokset ajattelin nyt säästää reissulle.

Ja tietysti selailen blogeja ja laittelen itsekin jotakin kivaa postausta ;) Niin ja salille olisi myös tarkoitus mennä, tottakai !

Oikein hyvää viikonloppua kaikille, paistaisipa aurinko edes pikkuisen !

maanantai 18. helmikuuta 2013

Kevättä kohti ?

Täytynee vain uskoa vanhan kansan sanontaan, että uusi lumi vanhan surma ! Pihapiirissä näytti aamulla melkoisen talviselta ... Ja pakkastakin kuulemma taas tiedossa suojasäiden jälkeen. Kesäihmisenä, lämpöä jo odotellessa , täytyy tunnustaa ettei innosta :(
Tahtoisin jo siirtyä keveisiin kesävaatteisiin, mennä ovesta ulos ilman takkia ja antaa varpaiden nauttia sandaaleista, kesätuulen hulmutellessa hiuksia ... Puf ! Taisin herätä haaveistani ;)
Sitä odotellessa - mukavaa viikonalkua !





lauantai 16. helmikuuta 2013

Uudet saapikkaat

Näihin rakastuin oitis <3 ! Näin nämä kaunokaiset viikko sitten Tullintorin kenkäliikkeessä ja kiireissäni en ehtinyt silloin näitä sovitella. Kaipasin mukavia kevätkenkiä Barcelonan reissulle ja en halunnut jättää tätä ostosta kuitenkaan paikan päälle. Katselin näitä sitten vaaleina El Naturalistan nettisivulta ja tykästyin malliin entistä enemmän. Nettisivuilla ei näitä punaisia jostain syystä ollutkaan ja niinpä suunnistin tänään uudelleen tuonne kenkäkauppaan kokeilumielellä.  Hyllyssä jo ne näyttivät omiltani ja jalkaani kun ne sain niin totesin, että nää mun täytyy saada ;) Korko juuri sopivan korkuinen, että jaksaa kävellä ja riittävän leveä lesti, tuntuivat jalkaani mainioilta. Tepsuttelin ympäri kauppaa kävelytuntumaa etsien melkoisen tovin, sillä tämän hintaluokan kenkien on syytä olla varmasti hyvät jalkaan. Kassalle vein tuon himoitsemani parin ja nyt olen niiden onnellinen omistaja :D

Mun söpöset <3    
Lavastaja halusi Ipa-peittonsa taustalle ;)
Tässä väri oikeimmillaan !
       

Reikänahkaa
Viikon väri tulppaaneissa
Ihan ei nuo kuvat tee oikeutta, jalassa ne on (mun mielestä) tosi hyvän näköiset ja mukavat <3 !
Tuohon yhteen kuvaan olisi vissiin pitänyt laittaa jotakin täytettä kenkiin kuvausajaksi, mutta olkoon nyt ;)

Odotan jo niin meidän Barcelonan reissua... saas nähdä saanko sieltä mitään ostoksia tehtyä. Soppailen kyllä aina kovasti, mutta harvemmin jää oikeasti mitään mukaan. Laukkua ja lompakkoa voisin harkita, etenkin Desigualin tuotteina. Mitään tosikallista merkkilaukkua en aio ostaa, sillä olen niin vaihtelunhaluinen, etten raski moisia summia laukusta maksaa. Paitsi jos löydän unelmieni konjakinvärisen nahkalaukun, siten voisin harkita , ehkä.  
Wallets Desigual Grande New TrokelWallets Desigual ZapallaroundWallets Desigual JapoWallets Desigual Mini Patch Night

Bags Desigual Tokyo ClimeneBags Desigual London MartinaBags Desigual New Bowling Jaune BicolorBags Desigual Fieltro Carrusel

Ylläolevat kuvat kopioitu Desigualin sivuilta.

Lompakossani pitää olla paljon lokeroita erilaisille korteille ja laukussa riittävästi lokeroita ja taskuja.
Ja tilaa :D

Arvonta on suoritettu!

Virallisina valvojina toimivat Poika ja Ukkokulta, joka toimi myös onnettarena :) Arpalippuja oli mukana jokaiselta arvontaan osallistuneelta se määrä, millä ilmoitti osallistuvansa ja tässä sitten tulokset, tadaa :

Tämä lähtee Katjalle Nainen Talossa -blogista
Nämä Kikille kiki`s home-blogista
       

Ja tämä mandariinille !
Onnittelut ja halaukset kaikille voittajille , toivottavasti näistä on teille iloa :)
Voittajat hei ! Laittakaapa minulle sähköpostiin anneaulikki@gmail.com tietoa nimestä ja osoitteesta, jotta voin postitella teille korunne pikapuoliin !



Palaillaan myöhemmin muissa merkeissä, mukavaa lauantaita !

torstai 14. helmikuuta 2013

Nostalgiaa

Facebookissa levinneen villityksen innostamana lähdin kaivelemaan laatikon perukoilta vanhoja valokuvia ja siinä touhussa vierähti huomaamatta tovi jos toinenkin. Kuinka paljon ihania muistoja tulvikaan mieleeni ! Vaikka tämä nykyajan valokuvaus on osaltaan helppoa ja mukavaa, niin ei samanlaiseen tunnelmaan pääse valokuvia tietokoneella tai kännykällä selatessa. Harmittavan harvoin tulee teetettyä enää paperikuvia !

Tässä muutamia kuvia itsestäni elämäni varrelta, vauvasta alkaen ;) Kuvat kun on otettu kuva kuvasta, niin laatu ei ole kovin kummoinen.

anneaulikki 6kk
Naimaluvan saanut nuori neito
       

Joskus 80-luvun puolivälissä...
1996 Puerto de la Cruzissa
       

Raskaana Rodoksella heinäkuussa 1997
Millenium- juhliin lähdössä
       

Rodoksella 2000-luvun alkupuolella- kait?
Kreikan Naksoksella olikohan 2007
       
Vuosiluvut oli välillä vähän hakusessa, kun kuvissa ei ollut vuosilukua enkä ollut hoksannut edes kuoreen laittaa... Naksoksellakin kävimme pari kertaa melko peräkkäin, Rodoksella useammankin kerran Teinipojan kanssa silloin kun hän ei ollut vielä teini. Mutta tuo kuva Rodokselta kaljapullo kourassa, on meidän "kaksin"- reissulta, joita yritämme säännöllisen epäsäännöllisesti tehdä myöskin.

Nyt täytyy kyllä vielä jatkaa valokuvien penkomista, muistoja tulvii mieleen, hassuja ,hauskoja ja ihania!

Vielä yksi muistutus arvonnasta, joka siis päättyy keskiyöllä. Jos et vielä ole osallistunut, pääset arvontasivulle tästä ! Oikein paljon tervetuloa kaikille uusille lukijoiksi liittyneille, toivottavasti viihdytte seurassa jatkossakin!
Sydämellistä ystävänpäivän iltaa kaikille , nähdään taas !

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Arvontamuistutus!

Vielä siis huominen kokonaan aikaa osallistua arvontaan ! Tarkemmat tiedot ja osallistuminen
tuolta 100 postausta ja arvonta - viestin kautta. Vielä on siis aikaa - hopi hopi !
Niin ja kaikille aivan ihana Ystävänpäivää <3 !

maanantai 11. helmikuuta 2013

Maanantaiasu

Tätä kuvaa ei ainakaan ole photosopattu ;)
Jaa mistäkö sen tietää ? No tuosta kainalosta pilkottavasta tuolista tietty :D
Nopeasti ja ohimennen näpsäisty kuva aamulla, salaa,ettei työkaverit vaan nää mitä tuo pöhkö puuhaa ...
Onhan tuo tuoli kumminkin sävy sävyyn puseron kanssa, eikö ?
Housut Gerry Weber, pusero KappAhl ( sama kuin edellisessä mustana), neulosjakku Haloselta ( Trendy Line) ja puseron alla vielä joku vanha musta T-paita.
Ja sitten vielä päivän kynnet, VapaaValinnasta ostettu halpislakkaa.



sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Salin jälkeen Mac`n cheese

Lauantai mennä vilahti erilaisissa puuhasteluissa, kumman nopsaan taas on aika kulunut ! Aamupäivällä normaalit asiointireissut, kaikenlaista tarpeellista kodinhoitoon piti hankkia , puhdistuaineita ja sen semmoista. Reissun jälkeen vähän nettiselailua ja sitten läksin salille. Kuten huomaatte, ainakin tuo yksi tunnustuslistalla ollut käyttämätön tavara eli salikortti on vihdoin joutunut /  päässyt aktiivikäyttöön :)

Salireissun jälkeen olikin vuorossa mun ruuanlaittohuki . Olin jo ainakin viikon haikaillut amerikkalaisen makaroonijuuston perään ja sitä sitten laitoinkin. Tätä paistosta en ollutkaan koskaan ennen maistanut, joten oli ihan kokeilemisen arvoinen resepti. Ei varsinaisesti mitään laihdutusruokaa, reseptiin kuului 5 dl cheddar- juustoa :) Osan korvasin kylläkin Koskenlaskijan voimakkaalla. Voisin sanoa , että " iihan hyvää" , mutta ei tämä mielestäni kotimaista makaroonilaatikkoa voita. Alkuun maistui tosi hyvälle, mutta pidempään syödessä alkoi tuo runsas juustoisuus vähän ällöttääkin...vaikka juuston ystävä olenkin. Tätä voisi ehkä ajatella vähän vähemmällä juustomäärällä ja vaikka jotakin lisuketta laittaen. Amerikkalaiset kuulemma laittavat melkein mitä tahansa höystettä, esimerkkeinä oli mainittu ainakin parsa ja pekoni.

       

       
Lunta on taas saatu roppakaupalla, ulkona on niin kaunista <3 !
Leppoisaa sunnuntain jatkoa !

perjantai 8. helmikuuta 2013

Asukuva via IPhone

Viikonlopun viettoa aloitellessa vaihteeksi asukuva :) Perjantain asu ja kynnet ( joo, ei ihan sävy sävyyn oranssit ja pinkit ) , vassokuu ! Laiska ei jaksanut sohvalta nousta , joten puhelimen kautta ;)
PS. Muistakaa arvonta, viikko vielä aikaa !






Edittiä vielä, asu koostuu seuraavista:
Housut / Gerry Weber
Mekkotunika/ Venla
Pusero/ KappAhl 
Kirjailtu ohut neule/ Seppälä
Huivi/kirpparilöytö
Kengät/ Josef Seibel/Footwear