Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leipominen. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Siivousta ja syötävää

Yksinolon huono puoli on, että tulee aherrettua välillä liikaakin ja kokkailtua kokeilumielessä kaikenlaista... No  tokihan minunkin syödä täytyy , onhan ne pojatkin syöneet siellä Barcelonassa kaikenmaailman herkkuja, joista olen kyllä saanut kuullakin :)
Aikani siivoiltuani tuli siis nälkä ja tässä muutama otos aikaansaannoksistani.
Olen ollut jo vuosia kiinnostunut hiilihydraattitietoisesta ruokavaliosta ja samallahan se menee aikas paljon myös gluteenittomaan maailmaan. Joskus aikoinaan, kun tiputin melkoisen kilomäärän sen avulla, tuli tutustuttua paremminkin eri ruokien hiilihydraattipitoisuuksiin ja ne on päähän iskostuneet melkoisen hyvin.
Jostain kumman syystä se innosti minua erityisesti kokeilemaan kaikenlaisia reseptejä, tietty, kun herkkuja piti saada , mutta sokeri oli pannassa ☺
Vielä kuin sain ilkeän silmätulehduksen, joka ei vieläkään osoita häipymisen merkkejä, ei huvittanut tällä punasilmällä lähteä lähikauppaa pidemmälle ja sielläkin visusti aurinkolasit päässä. Siivouskaan ei pidemmän päälle jaksanut huvittaa, nettiselailusta silmä ei tykkää ja kaikki talletetut sarjatkin tuli jo katsottua yhdellä silmällä... Joten kokeileva kokki iski jälleen !

Juustoleipänen täytteillä


Broileria,wokkivihanneksia,halloum-juustoa,tomaattia,persiljaa

Kynsilakkapullot odottavat huoltoa ja järjestelyä

Kaffeelle suklaamuffinsia ♥

Kaivoin blenderinkin esille

Lakoista sulanutta mehua n. 1,5 dl, 3 nahistunuttta
mandariinia ja salaattipuskasta puolet
- persilja kuvausrekvisiittaa ☺

Kynsille tilapäiset vauhtiraidat - ei pysy kauaa -
en jaksanut enää päälyslakata ja lohkeilee jo...

Lauantain pitkä leffa - Sound of Music talletuksesta ♥

Pitsaa karpisti

Juustokakkua - tästä on pakko osa pakastaa , muuten syön kaikki !

Jos jotakuta kiinnostaa, laitan tähän linkit juustoleipäseensuklaamuffinseihin ja pizzaan , josta käytin vain pohjan soveltaen. Kaikki nämä karppaus. info- sivuilta ( ei mainos , vain toteamus)
Arvioita sapuskoista ( ei kuitenkaan Michelin - tähditettyjä ☺)
- Juustoleipänen on aina ollut yksi suosikeistani, nopeatekoinen ja maistuu hyvältä etenkin tuoreena. Sopii myös pakastettavaksi. nytkin laitoin osan pakkaseen.
- Suklaamuffinsi oli maistuva yllätys , tahdon iltapäiväkahvini kanssa jotain hyvää .  Itse tein ohjeen mukaan ja makeutin makeutusaineella, tämänhän voi tehdä sokerilla tai stevialla tai intiaanisokerilla ken tahtoo.
- Pizzapohja on aina se vaikein, ei vaan tule yhtä rapsakkaa kuin jauhoilla :( mutta tämä menetteli , päälliset oli hyviä ainakin :) poikkesin ohjeesta sen verran , että laitoin turkkilaista jugurttia smetanan sijasta, sitä kun oli kaapissa valmiina.

 Pohjaton lakkajuustokakku oma sävellys :
2 dl kermaa vatkattuna
200g Philadelphia - juustoa
n. puolikkaan sitruunan mehu
lakkoja ( löysin pakasteesta ylivuotisia) maun mukaan , ehkä 1,5 dl ( mehut valutin pois ja käytin smoothiehin , ettei tule liikaa nestettä)
3 - 4 liivatelehteä ( mulla kolme kun ei ollut enempää )
Makeutusta oman maun mukaan,itse käytin tässäkin makeutusainetta.
Liota liivatelehdet kylmässä vedessä n. 5 min. Vatkaa sillä välin kerma ja yhdistä juustoon. Kiehauta kattilassa sitruunamehu  ( lisäsin tässä vähän lakkamehua, kun näytti niin naftilta tuo neste ) ja sekoita kuumaan nesteeseen liivatteet. Kaada liivateseos kerma- juustoseokseen, lisää lakat makeutus ja sekoita reippaasti.
Kaada irtopohjavuokaan ( vuorasin pohjan ja sivut leivinpaperilla) ja eikun kaappiin hyytymään.
Tein tuon joskus aamupäivällä ja illalla piti päästä maistelemaan, hyvin oli jo hyytynyt ja nam !
Halutessaan tähän voi tietysti tehdä pohjankin vaikka kekseistä.

Nyt ei silmät kykene tällä erää enempää konetta tuijottelemaan, jätin sentään pois sen punaisesta silmästäni ottamani kuvan, ettei mene ruokahalut ;D
Mukavaa päivänjatkoa ♥


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Sikinsokin sekalaista

Voi tuota otsikon keksimisen vaikeutta ! Kirjoittelin äsken pitkät pätkät kännykällä tekstiä ja keksin jonkun otsikonkin muka - ja sitten ne kaikki hävis taivaan tuuliin , kun yritin liittää kuvia mukaan. Ja se otsikkokin unohtui - hah ! Että sekalaista sitten saatte . Asukuvatkin on ottamatta - tai paremminkin otettu ja näytetty - sen verran samoissa vaatteissa olen viime viikon kulkenut. Ehkä ensi viikolla keksin jotain uusia yhdistelmiä...
Alla oleva on viikon saavutus ;) Sori Hanna , menin pisteissä ohitsesi :)




Eilen leivoin pitkästä aikaa , aivan kertakaikkisen, suorastaan raivostuttavan ihania minttusuklaisia päärynämuffineja , resepti varsinaisen velhon eli Sarpun blogista. Kaloreita säästämättä :D Ja raivosstuttavan ihania siksi, että niitä on äärimmäisen vaikea vastustaa !


Kynsilakalla huvittelin pitkästä aikaa, tuli sellainen epämääräisen erilainen ranskalainen manikyyri ;)


Tänään kävelin Koskikeskukseen rannan kautta, pari kuvaa näpsäisin matkalla. Ilma on ollut tänäänkin ihanan aurinkoinen, voi kunpa tätä valoa riittäisi vielä piiitkään !



Koskikeskuksesta selvisin onneksi vähillä vaurioilla , mukaan tarttui Seppälästä vähän meikkejä. Yllätys yllätys- kynsilakkaa sekä uusi luomiväri , molemmat Wet & Wild- sarjaa, jota pidän kohtuullisen hyvänä ja edullisena sarjana. Aiemmin käytin vallan mm. sarjan ruskeaa eyelineria , mutta se on johonkin hävinnyt.

Nyt pitää kurkata uuniin välillä, on mun kokkausvuoroni :D
Kurkattu on : kanapataa tulossa, ulkonäkö aika vaisu, toivottavasti maku vähän parempi  , lähtee pöytää kattamaan ja syömään ...
Hyvää alkavaa viikkoa !
Ai niin, piti sanomani, että meikäläinen opettelee Instagrammin käyttöä ja laittanee sinnekin kuvan silloin tällöin. Osoitteena tietysti anneaulikki sielläkin : ) saa tulla kurkkimaan !

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Hanna-tädin kakut

Eilen leivoin satsin Hanna- tädin kakkuja, ohjeen otin netistä, jossain on kyllä olemassa vuosia vanha resepti, mutta eipä tuo näyttänyt omastani poikkeavan ;) Nämä ovat myös nopeat ja helpot tehdä
( yllätys...mahdanko mitään työläitä harrastaakaan ? No juu, voileipäkakut kyllä teettävät vähän enemmän hommia).


Jääkaappiin menossa
Pallerot- taikinaa n. ruokalusikallinen


Tarvitset :
200 g voita
2 dl sokeria
1 1/2 dl kermaa
5 dl vehnäjauhoja
3 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
( 1tl soodajauhetta)
1 tl vaniljasokeria
(tippa karvasmanteliöljyä)

Sekoita pehmeään rasvaan ( älä sulata velliksi asti) sokeri ja sitten kerma.
Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan.
Anna taikinan seistä jääkaapissa puolisen tuntia.
Pyörittele pellille pieniä palleroita ja paista 175 asteessa n. 15 minuuttia.

Itse laitoin taikinaan tuon soodajauheenkin, jota on hyvä käyttää vallankin silloin ,jos kerma on hapanta.
Karvasmanteliöljy on makuasia , antaa kivan säväyksen , itse en tällä kertaa laittanut.

Uunista ulos
Kovin kauaa eivät lautasella viipyneet ;)

Ihanaa sunnuntaista lumimyräkkäpäivää, vähän täytyy mennä ostoksille vielä ;)


maanantai 10. joulukuuta 2012

Voilla leivottua

Jouluisiin traditioihini kuuluu taatelikakku. Voilla leivottuna ja luultavasti hyvin perinteiseen tapaan tehtynä. Teen aina tupla-annoksen, sillä toinen kakuista ( pienempi kuitenkin)  menee yleensä lämpimänä parempiin suihin eikä ehdi odottelemaan viikkoa kahta , jolloin maku kuulemma paranee ;). Taatelikakku on onnekseni hyvin helppotekoinen ja on taikinamuodossaankin niin herkullista, että kulhoon ei kaapimiseni jälkeen jää mitään pestävää ... Mainitsinko jo , että ne viimeiset kaapimiset menee omaan suuhuni ?

Taatelit+vesi+sokeri soseena

Valmis taikina

Valmis kakku x 2

Maistiaiset lämpimänä


Laitan toisen kakun pakkaseen, sillä muuten on se vaara, että jouluna ei ole taatelikakkua ... tai pitää muiden joulukiireiden lomassa ottaa vielä uusiksi. Kovin paljon muuta en leivokaan, piparit paistan luultavasti jossain kohtaa, joskin Stokkan herkkupiparit ovat kyllä suussa sulavia ja ehdottomasti voilla leivottuja, sen huomaa suutuntumassa <3.  Ehkä Hanna- tädin kakkuja, kenties torttuja, siinä se. Pakko olla, koska luultavasti syön niitä lähes yksinäni- muut eivät ehdi.

Taatelikakku

Paketti taateleita, 1,5 dl sokeria ja 3 dl vettä
>>> keitä nämä soseeksi

Lisää 200g voita , sulaa seokseen mukavasti, anna jäähtyä haaleaksi.

Sekoita joukkoon 2 kanamunaa ( jos ihan pikkuisia munia, voi olla kolmekin).

Ja lopuksi kuivat aineet ( jotka olet tietysti tähän mennessä jo oikeaoppisesti mitannut kulhoon ja sekoittanut)
eli 3,5 dl vehnäjauhoja, 1 tl soodaa, 1 tl leivinjauhetta ja 2 tl vaniljasokeria. Sinne vaan kiepautat joukkoon ja taikina on valmis.

Kakkuvuoka kannattaa voidella ja korppujauhottaa ennen tuota kaikkea ja uunikin on hyvä laittaa jossain kohtaa päälle , 175 astetta on hyvä ( mulla ei ole kiertoilmauunia, siitä en osaa sanoa). Taikina ei kyllä liiemmin häiriinny, vaikka pitäis tovi odottaa uunin lämpiämistä ;)
Sitten taikina vuokaan ( juu, saat nuolla kulhon) ja uuniin n. 40-50 min, omani oli 45 min.
Kuulemma parasta n. viikon päästä ;)

Muutaman lahjan voisi jo paketoida, joulukortit meni postiin ilmaan punaista kuorta ( sori vaan sukulaiset, jos joudutte lunastamaan korttinne postista ...) Muutama lahja pitää vielä hankkia ja yksi juttu on tulossa postissa. Harmi, kun ei voi täällä kertoa lahjoista mitään - vielä...

Kivaa viikonjatkoa, tervetuloa kaikki lukijat, liittykää kerhoon ja kommentoikaa mieluusti, minusta on niin kiva vastailla teille  < 3

PS. En kirjoittanut tätä aamukuudelta, vaan sunnuntai-iltana ;) Ajastin postauksen, kun olin niin innokas ja aikaa oli paremmin kuin nyt taas viikolla ...

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Pullapäivä

Tänään se vihdoin tapahtui - leivoin pitkästä piiitkästä aikaa korvapuusteja ! Kakkuja ja piirakoita on tullut tehtyä, mutta ihan peruspullataikinasta on tosi paljon aikaa :)
Kimmokkeen siihen sain Katjan blogista ( nyt linkittäisin sen blogin hienosti tuon Katja- sanan alle - jos siis osaisin ...). Niinpä sitten ostin hiivat sun muut sekä myös tarpeet päivän ruokaa varten. Juu - luitte oikein , mulla tänään ruuanlaittohuki - ihan omasta aloitteestani. Yleensähän meillä Ukkokulta hoitelee tuon sapuskapuolen minun onnekseni ;)

 
 Pullea taikina litistettiin lättänäksi ja peiteltiin kaneli - sokeri - peitteellä - voita unohtamatta!

 
Ensin uuniin - ja sitten uunista ulos- nämä ensimmäiset eivät malttaneet kauan lautasella viipyä,  hävisivät näet parempiin suihin ;)
             

Kanasapuskasta unohtui ottaa kuva eikä nyt enää ole mitään kuvattavaa, hyvin kelpasi sekin.

Nyt on pakko juoda taas Finrexiniä - ikävästi taas kurkkua karmii ja nenä menee tukkoon, kummallista edestakaisin aaltoilua tämän flunssan kanssa. Juuri , kun luulin siitä pääseväni, tuntuu palaavan takaisin.

Kunnon korvapuusti auttaa varmaan paranemaan ;)

Hyvää alkavaa viikkoa !

PS. Älkää ihmetelkö, että blogin ulkonäkö muuttuu jatkuvasti...yritän sitä muokkailla ja välillä hukkaan sen mitä olin tekemässä ;)