Tänään Ukkokulta vietti päivää nuorten EM-kisojen parissa ja päätin kokata illaksi risottoa. Tarkoitusta varten opiskelin netistä, että siihen tarvitaan ihan spesiaali riisikin! Ei kun kauppaan ja kokkailemaan:)
Jauheliharisotto vaikutti helpolta ja turvalliselta aloitukselta risottojen maailmaan, sillä netissä luki myös,että risotto on taitolaji ( eli mun ei siis pitäisi kokeillakaan ) .
Annoksesta tulee n 4-6 hengelle, riippuen paljonko syötte :
Risotto - riisiä 3 dl ( laitoin 3,5 noin )
Jauhelihaa 400 g ( ohjeessa oli 300g)
Lihalientä 9 dl ( oli varmaan 10) eli siis vettä ja lihaliemikuutio
Pari valkosipulinkynttä murskattuna sekä sipulia myös
Mustapippuria , chiliä, jauhelihamaustetta
Pussillinen herne-maissi-paprikaa
Kuullotin desin verran sipulia voissa ja lisäsin jauhelihan ruskistumaan, maustoin jauhelihamausteella.
Tein lihaliemen valmiiksi kattilaan.
Sitten toiseen kattilaan voita pohjalle ja kuullotin ensin risottoriisit siinä. Kuullotuksen jälkeen lisäsin lihaliemen hiljalleen riisien joukkoon , lisäysten välillä pitää ahkerasti sekoitella ja lisätä nestettä vasta, kun edellinen satsi on imeytynyt riisiin . Tässä kohtaa lisäsin valkosipulin.
Kun kaikki nesteet on lisätty, anna kiehua hiljalleen 10-15 min. Lisää sitten jauheliha ja mausta chilillä ja mustapippurilla , muitakin mausteita kannattaa kokeilla .
Lopuksi heitin sekaan herne-maissi-paprikapussin ja sai muhia vielä n. 5 minuuttia. Maista ja mausta tarvittaessa lisää. Tähdennän vielä tuon sekoittelun tärkeyttä, sen ansiosta mössöstä tulee risottoa ;)
Sit se on valmista syötäväksi ja oli hyvää ! Teinipoikakin antoi kehuja ja söi kaksi isoa annosta :D
Ps. Ukkokulta laittoi tekstiviestin kisoista ja sanoi, että oli päässyt nauttimaan VIP - pöydän antimista eikä tarvi ruokaa .. Se siitä ruokaylläristä :D